"Hm," sanoi Mauno, "tosin minäkin aivon tinkiä itselleni hevoista täältä, mutta kun ei keskievaria ole, käy matka vitkalleen. Kuitenkin yritän minäkin eteenpäin, vaikk'ei minulla jouluaatoksi ole niin iloisia toiveita, kuin teillä. Rakastettuni luo, jota en kolmeen vuoteen ole nähnyt, saattaisin kyllä ehtiä, mutta minä en kuitenkaan saa häntä nähdä, vaan minä aion erääsen taloon, jossa tapaan ihmisiä, joista minä pidän, vaikk'en ole missäkään heimolaisuudessa heidän kanssansa."
"No, mutta nytpä pistää päähäni verraton ehdoitus," sanoi nuori mies kaataessaan matkalippaastansa otetusta pullosta viiniä lasin Maunolle ja itsellensä. "Minun kotooni on tästä vaan kolme penikulmaa. Tehkää minulle ilo, että tulette minun kanssani ja vietätte joulun meillä. Minä en ole tahtonut omaisilleni ilmoittaa, kuinka pahasti minun olisi käynyt, jos ette te olisi minua pelastanut, minä en tahtonut peloittaa heitä, vielä ollessani poissa. Ajatelkaas mikä ilo nyt minulle ja heille kun samassa, kun kerron teidän uljasta tekoanne, pelastaa minun henkeäni, vaikka omannekin helposti olisitte taitanut siinä menettää, kun samalla saan heille esittää sen miehen, jota saamme kiittää siitä että vielä saamme nähdä toisemme! Kas sepä hyvä, ett'en ole tahtonut saada hevoista, ja että niin myöhäiseen tulin tänne, muuten en olisi saanut teitä tavata. Eikö niin, myönnyttehän rukoukseeni, tulettehan?"
Mauno hymyili nuoren miehen innokkaalle puheelle ja sanoi: "enhän minä edes tiedä kuka ystävällinen kutsujani onkaan, teidän pitää olla hyvä ja sanoa minulle nimenne, koska tekin tiedätte minun nimeni."
"Vai niin, te ette edes tiedä kuka minä olen? Erinomaisen vähän te todellakin olette utelias, sittenkuin henkenne vaaralla pelastitte minut! Jos mahdollista oli myös, että harvat pelastuneista minun tunsivat. Tuskin minun tarvitsee sanoakaan, että ensimmäinen kysymykseni, sittenkuin taisin kysyä, ja kuultuani, että te olitte lähtenyt pois, koski teidän nimeänne. Teidän äänenne oli kuitenkin, selvempinä hetkinäni, niin varmasti juurtunut mieleeni, että minä heti sen tunsin, ja teidän muotonne oli minulle niin tarkasti kerrottu, ett'en minä peljännyt erehtyväni, jos saisin teidät nähdä. Mutta nyt, koska ette tiedä minun nimeäni, niin enpä sitä sanokaan. Kas, siitäpä hauskaa tulee. Teidän pitää tuleman mukaani, älkää kieltäkökään. Sanottehan, ettei morsiamenne odotakaan teitä. Minä rosvoan teidät pimeässä ja vien teidän omaisieni luo. Paras kestitys on olla tervetullut, ja minä tiedän siksi tulevan."
Mauno antoi hymyillen suostumuksensa seurata nuorta miestä. Iloinen seikkailu sai harvoin hänestä hitaan osanottajan. Matkustajat istuivat nyt molemmin samaan rekeen, tavarat muutettiin toiseen, ja kuljettiin, mentiin iloisesti puhellen tietä pitkin eteenpäin, tarvitsematta enään tehdä poikkeusta, sillä hevoset olivat tilatut viemään matkailijoita perille saakka.
Matka joutui ilman mitään seikkailusta, vaikka vähän vitkaankin syvässä lumessa. Nyt ajettiin reki erääsen taloon, josta lumisateenkin lävitse näkyi tulta.
"Tämä on minun kotoni," sanoi Malmin matkakumppani hänelle. "Tämänkin ovat venäläiset hävittäneet ja polttaneet. Täällä nousemme ylös, josta kynttilät loistavat. Kas niin, turkit pian pois, ja sitten sisälle. Tule, tule, nyt sinun pitää tuleman oitis minun kanssani. Ei, ei, ei kursastelemista vaatetuksen puolesta, olethan siisti ja hyvä, sittenkuin sudesta konttasit. Tule nyt, minä odotan levottomasti heidän tapaamistansa."
Ovi avattiin ja heijastava valo tuli heitä vastaan monista joulu-kynttilöistä. Katariina rouva, joka istui sisimpänä huoneessa, nousi ylös ja astui askelen nuorta miestä vastaan, joka rientäen häntä vastaan sulki hänet syliinsä. Sesiliakin syleili samassa ilosta huudahtaen odotettua, rakasta vierasta. Margareetta vaan, joka oli, nähnyt oven vieressä seisovan Maunon, seisoi liikkumattomana paikallansa, vavisten ja voimatta ottaa askeltakaan, taikka sanaakaan virkata. Äkkiä irtaantui nuori Yrjö omaisiensa syleilystä sanoen: "katsokaa, äitini, iloissani en saa laimin-lyödä tehdä teitä tutuksi sen rakkaan vieraan kanssa, jonka minä olen tuonut mukanani, se on henkeni jalomielinen pelastaja, Katteini Mauno Malm, jonka oikeutta ystävyyteemme ja kiitollisuuteemme minä selitän, niinpiankuin olen ehtinyt tervehtiä Margareettaa. Kas, vieraassa paikassa olisin tuskin sinua tuntenut." Samassa kuin hänen piti tervehtivän sisartansa, huomasi hän riehuvan mielen-kiihotuksen, jota koko hänen muotonsa osoitti. Hän sulki hänen sydämellisesti syliinsä sanoen: "Margareetta, olethan kovin liikutettu, toinnu, sisareni!"
Yrjö ei ollut iloisessa innossansa huomannut syvää vaaleutta, joka oli levinnyt Katariina rouvan kasvoille, kun hän mainitsi Malm'in nimeä. Hänen arvaamaton tulonsa teki Katariina rouvaan ensin vastenmielisen vaikutuksen. Kuitenkin, sittenkuin hän hetkisen oli saanut rauhoittua, huomasi hän, että hänen pitäisi sanoa jotakin, mutta vasten tavallisuutta, hänen henkilönsä määrääväisyyteen katsoen, ei hän parainkaan tahdoin löytänyt sopivaa alkusanaa.
Hänen mielestänsä oli tämä käynti verratonta rohkeutta, sittenkin jos tuo uskalias olisi tullut luopumaan kaikista vaatimuksista Margareetan suhteen. Mutta täydellisenä julkeutena piti hän sitä, jos hän vielä tahtoi mitään vaatimuksia tehdä.