Kaikki ne, jotka eivät olleet kuulleet ruhtinasten neuvoittelua, pettyivät tämän puheen johdosta, ja kiihkeä elämä syntyi sotajoukossa. Monet juoksivat kirkuen laivojen luo, niin että pöly kohosi pilvinä maasta. He kehoittivat toisiaan käymään käsiksi ja työntämään laivoja vesille; jotkut väänsivät irti tukipuita, toiset avasivat kiireellä mudan täyttämiä kanavia, ja pilviin saakka kohosi niitten huuto, jotka tahtoivat lähteä kotiin.
Mutta tämä ei miellyttänyt Heraa, ja hän pyysi Athenea hillitsemään kansaa. Athene saapui syöksyvällä kiireellä leiriin ja kohtasi Odysseuksen, joka synkkänä ja äreänä seisoi laivansa luona.
— Onko aikomuksenne todellakin paeta? kysyi hän. Aattelepa Priamoksen riemua! Ei, Odysseus, se ei saa tapahtua. Riennä heti hillitsemään kansaa järkevin sanoin!
Odysseus tunsi jumalattaren äänen. Hän heitti pois vaippansa ja juoksi Agamemnonin luo, otti häneltä valtikan käteensä ja kiirehti jälleen laivaleiriin käskemään kaikkia ylikuninkaan nimessä uudestaan käräjäpaikalle.
Ja kun hän tapasi jonkun ruhtinaista tai päälliköistä, seisahtui hän ja puhui imartelevin sanoin:
— Kuulehan naapuri, suotta sinä pelkäät ja väistyt. Käyhän takaisin, rauhoitu ja kehoita toisiakin palaamaan kokoukseen! Et tunne vielä Agamemnonin todellista ajatusta. Hän koettelee meitä nyt vaan, mutta pian saattaa hän muuttua ankaraksikin. Meistä ei jokainen kuullut, mitä hän puhui neuvottelussa. Ei millään muotoa pidä ärsyttää häntä kostoon akhaialaisia kohtaan, sillä moisen kuninkaan katkeruus on ankara, joka johtaa sukunsa itse Zeuksesta!
Mutta kun hän näki jonkun miehistöstä, joka piti äänekästä melua, sitä löi hän sauvallaan ja sanoi tiukasti:
— Tyhmä, istu ja vaikene, ja kuuntele, mitä toiset sanovat! Kaikki ne ovat miehekkäämpiä kuin sinä, josta ei ole apua taistelussa eikä kokouksessa, Emmehän kaikki voi olla kuninkaita, yksi vaan olkoon kuningas, yksi hallitsija: se, jolle korkea Kronoksen poika soi valtikan ja säännökset, joilla kansaa hallitaan.
Siten sai hän vähitellen kaikki kääntymään laivain luota käräjäpaikalle, ja niinkuin myrskyn ryskeellä hyökkäsivät he jälleen paikoilleen.
Vihdoin vaikenivat kuitenkin kaikki. Ainoastaan Thersites, joka oli ainainen lörppö, melusi yhä. Hänellä oli suu täynnä hävyttömyyksiä ja joka tilaisuudessa riiteli hän röyhkeästi kuningasten kanssa. Ja kaikista Ilioniin saapuneista akhaiaiaisista oli hän rumin. Hän oli kierosilmä, ontuva, ja vielä päällepäätteeksi kyttyräselkä, ja hänen suipokkaassa, kaljussa päälaessaan oli ainoastaan siellä täällä muutamia harvoja hiuskarvoja.