— Kuulehan, Hektor, onnettomuutta tuottavalle naiselle jouduit sinä langoksi. Oi että myrskyn vihuri olisi minut heti synnyttyäni viskannut kallioon mäsäksi tai upottanut kuohuvan meren syvyyteen, niin olisi kaikki nämä turmiot jääneet tekemättä! Vaan jos tämä kaikki oli jumalien tahdosta, miksei annettu minua vaimoksi urhokkaammalle miehelle, jonka sydän ei olisi ollut tyhjä hävyn ja kunnian tunnosta! Paris on kevytmielinen ja sellaisena pysyy, ja pian, luulen minä, saa hän korjata hedelmät horjuvaisuudestaan. Mutta istuhan, lankoni, ja levähdä hetkinen, sillä sinun hartioillesi on kuitenkin sälytetty suurin huoli meidän kaikkien kohtalosta, meidän, joitten ainoa osa on se, että vastaiset sukupolvet saavat laatia meistä lauluja.

Hänelle vastasi töyhtökypäräinen Hektor:

— Suotta pyydät minua istumaan, Helena, sillä mieleni palaa levottomana troialaisten luo, jotka odottavat minua avukseen. Riennätä vaan miestäsi ja kiirehtiköön hän itsekin, että tapaisi minut vielä muurien sisäpuolella. Nyt käyn hetkiseksi omaan kotiini, nähdäkseni vielä kerran rakkaan puolisoni, pienen poikani sekä muun kotiväkeni. Sillä ken tietää, palaanko enää koskaan omaisteni luo.

Sen sanottuaan lähti hän omaan taloonsa, mutta ei tavannutkaan puolisoaan Andromakhea kotona, sillä tämä oli pienen poikansa ja imettäjän seurassa mennyt muureille ja noussut siellä erääseen torniin, jossa itki ja huokaili katkerasti.

— Mihin on mennyt puolisoni? kysyi Hektor kotona olevilta palvelijoilta. Onko hän mennyt kälyjensä luo, vaiko Athenen temppeliin, jossa muutkin Troian naiset parhaillaan lepyttävät suuttunutta jumalatarta? Vastatkaa heti ja puhukaa totta!

— Ei hän ole mennyt kälyjensä luo, eikä temppeliinkään, vastasi yksi puuhaavista palvelijoista, vaan nousi hän Troian korkeimpaan torniin, kun kuuli akhaialaisten entistään vimmatummin ahdistavan meikäläisiä. Muureille juoksi hän kuin mieletön, ja imettäjä pojan kanssa hänen jälestään.

Silloin lähti Hektor kiireellä linnastaan ulos ja riensi kaupungin halki samaa tietä takaisin, jota oli tullutkin. Ja kun hän oli ennättänyt skaialaiselle portille, josta tie vei ulos kentälle, juoksi hänen kaivattu puolisonsa Andromakhe siinä häntä vastaan, ja jälestä seurasi imettäjä, Hektorin suloinen ja rakastettu poika Astyanax sylissään. Hektor seisattui ja katseli hymyillen poikaansa, mutta Andromakhe tarttui kyynelsilmin hänen käteensä ja lausui:

— Rakkahin mieheni, rohkeutesi tuottaa sinulle surman! Armahda tätä lasta ja minua, onnetonta! Pian olen minä enää vaan sinun leskesi, kun akhaialaiset miehissä hyökkäävät päällesi. Parempi olisi silloin kuolema minullekin, sillä olenhan isätön ja äiditön, eikä minulle jäisi mitään lohdutusta, jos sinä kaatuisit. Isäni surmasi väkevä Akhilleus, saman miehen kädestä kaatuivat veljeni, ja äitini muutti tuonen majoille. Hektor, Hektor, sinä olet siis minulle isä ja äiti, samalla myös veli ja kaikki oi Hektor, minun ihana puolisoni! Jää sääliväisenä Troiaan, elä riistä minulta miestäni, eläkä turvattomalta pojaltasi suojelevaa isää! Järjestä troialaiset tuohon viikunametsikköön, sillä tältä taholta on helppo nousta muureille ja tältä samalta taholtahan ovat viholliset jo kolmasti yrittäneet hyökätä kaupunkiin!

Lempeästi vastasi töyhtökypäräinen Hektor:

— Tämä huolestuttaa itseänikin. Mutta minä pelkään Troian miehien ja naisten moitetta, jos arkana jäisin pois taistelusta. Ja sen kieltää oma rohkeutenikin, joka on opettanut minut vaaran hetkellä seisomaan ensimmäisenä troialaisten rivissä ja puolustamaan niin hyvin isäni mainehikasta nimeä kuin omaanikin. Sisimmässäni olen kyllä vakuutettu siitä, että kerran koittaa päivä, jolloin pyhä Ilion sortuu ja Priamos itse kansoineen kaikkineen kaatuu. Vaan en sure niin paljo Troian häviötä, en Hekabea, en Priamosta, enkä veljiäni, jotka kuitenkin kerran kaatuvat taistelun tuoksinassa, kuin suren sinua, ajatellessani, että joku vaskikypäräinen akhaialainen taluttaa sinut kyynelistäsi huolimatta vapaudesta orjuuteen, että sinun Argoksessa täytyy helkyttää pirtaasi vieraan käskystä, että sinun vieraalla maalla täytyy kantaa vettä lähteistä, kohtalon raudankovan lain pakoittamana.