Moni silloin, kun puhkeet kyyneleihin, on sanova surkutellen: tuo on Hektorin puoliso, urheimman troialaisen, joka aikoinaan taisteli Ilionin muureilla. Niin saatetaan sanoa, mutta sinussa virittää se vaan uudestaan surua, että olet kadottanut sen, joka olisi voinut sinut pelastaa. Mutta peittäköön minut ennemmin musta multa, kuin että kuulisin sinun valituksesi, kun ne raastavat sinua vankeuteen!
Hän avasi sylinsä pojalleen, tuo komea Hektor, mutta pienokainen painautui itkien imettäjänsä rintaa vastaan, sillä hän pelkäsi isän sotaisaa asua: vasken välkettä ja kypärin töyhtönä hulmahtelevaa hevosen harjaa. Isä ja äiti hymyilivät tämän nähdessään. Hektor laski kiiltävän kypärinsä maahan ja otti sitten rakkaan poikansa syliinsä, suuteli ja keinutteli häntä hellästi käsivarrellaan sekä rukoili Zeusta ja muitakin jumalia:
— Zeus, ja jumalat kaikki! Suokaa, että tästä ainoasta pojastani kerran tulisi isänsä veroinen, ensimmäinen troialaisten joukossa ja Ilionin voimakas hallitsija! Suokaa, että kerran sanottaisiin: hän on voimakkaampikin isäänsä, kun hän on kaatanut vihollisensa, ja äitinsä suureksi riemuksi palaa runsaine voitto-saaliineen sotaretkeltä!
Niin hän rukoili jumalia ja laski pojan puolisonsa syliin, joka koetti hymyillä ottaessaan poikaa vastaan, mutta ei kuitenkaan voinut peittää kyyneleitään.
Silloin tuli Hektor syvästi liikutetuksi, hyväili kädellään Andromakhen poskea ja lausu:
— Hyvä vaimoni, elä anna tuskan noin ahdistaa mieltäsi! Ei kukaan voi ennemmin lähettää minua manalan teille, kuin kohtaloni määrää, vaikka eipä kyllä ole vielä sitäkään miestä syntynyt, joka voisi kohtalonsa välttää, olkoon hän uljas tai pelkuri. Palaa sinä nyt siis rauhassa kotiaskareihisi, värttinän ja kangaspuitten ääreen, ja käske palvelevia naisiasi täyttämään tehtävänsä! Meidän miesten täytyy taistella, etupäässä minun, jolla on Troiassa synnyinmajani.
Niin hän puhui ja otti maasta kypärin päähänsä, mutta hänen puolisonsa lähti kotiin päin, katsellen tavan takaa kyynelet silmissä taakseen. Pian saapui hän Hektorin komeaan taloon takaisin ja sai kyynelillään ja surullaan kaikki orjattarensa katkerasti valittamaan, Ja niin itkettiin Hektoria jo kotonaan, vaikka hän vielä asteli elävien joukossa.
Mutta ei Pariskaan kuhnaillut omassa talossaan, vaan riensi veljensä jälestä, heti kun oli saanut sotatamineensa kuntoon. Hän tapasi Hektorin vielä samalta paikalta, missä tämä oli kohdannut puolisoaan, ja sanoi hänelle nöyrästi:
— Pelkään, että olen viivyttänyt sinua liiaksi, veljeni, kun en tullut niin pian, kuin käskit.
— Rakas veljeni, vastasi Hektor lempeästi, ei kukaan voi sentään tarkemmin ajatellen kieltää sinulta sotilaallista kuntoa, sillä kyllä sinä sittenkin olet urhoollinen. Mutta sinä nahjustelet tahallasi ja sinulta puuttuu hyvää tahtoa, ja se juuri karvastelee sydäntäni, että minun sinusta täytyy kuulla häpäiseviä sanoja troialaisten suusta, jotka sinun tähtesi ovat niin paljon kärsineet. Mutta puhukaamme tästä asiasta enemmän toisella kertaa, jos Zeus ja kuolemattomat jumalat meidän vielä sallivat nostaa vapauden maljaa huulillemme omassa talossamme, sittenkun olemme ajaneet vaskipaitaiset akhaialaiset tiehensä Ilionin lähistöltä.