Niin sanoi loistava Hektor ja riensi portista ulos, ja hänen rinnallaan kiirehti kauneudestaan kuulu Paris, molemmat palaen innosta taisteluun.
14. HEKTOR JA AIAS.
Heti kun Hektor oli palannut taisteluun, alkoivat troialaiset päästä voitolle. Silloin lensi Athene alas Olympoksesta auttamaan akhaialaisia. Mutta Apollon kohtasi hänet pyhän pyökkipuun luona skaialaisen portin edustalla ja ehdoitti, että he siksi päiväksi lopettaisivat taistelun ja antaisivat Hektorin käydä kaksintaisteluun jonkun akhaialaisen kanssa. Siihen suostui Athene.
Tietäjä Helenos oli sielussaan ymmärtänyt, mitä jumalat olivat päättäneet, ja kertoi sen Hektorille. Tämä ilostui suuresti ja juoksi taistelevien väliin pitäen keihästä keskeä kädessään, joka oli merkki taistelun lopettamiseen. Kaikki troialaiset istuutuivat maahan, ja Agamemnonin käskystä tekivät akhaialaiset samoin. Athene ja Apollon lensivät kahden korppikotkan haahmussa pyhän pyökkipuun latvaan ja katselivat sieltä mielihyvällä elämää kentällä, jossa joukot majailivat tiheissä riveissä ja kokonainen metsä kypäreitä, kilpiä ja pitkiä peitsiä kohosi taivasta kohti. Seisoen keskellä joukkojaan, huusi Hektor akhaialaisille:
— Teidän riveissänne ovat Akhaian etevimmät sankarit. Ken teistä rohkenee taisteluun minua vastaan, hän astukoon esiin! Mutta seuraavan ehdon asetan minä kaksintaistelulle: jos minä kaadun, ottakoon voittaja varustukseni, mutta jättäköön ruumiini troialaisten poltettavaksi; jos taas minä jään voittajaksi, pyhitän minä kaatuneen aseet Apollonille Ilionin vuorella, mutta annan akhaialaisten asettaa hänen ruumiinsa roviolle ja pystyttää muistopatsaan hänen kunniakseen!
Akhaialaiset kuuntelivat äänettöminä tätä ehdoitusta, sillä he häpesivät kieltää, mutta pelkäsivät myöntymistä. Vihdoin nousi Menelaos ylös.
— Voi mitä nahjuksia minun maanmieheni ovat! puhkesi hän. Akhaialaisia akkoja te olette! Pölyksi te saatte muuttua ja haipua tuulen kanssa näkymättömiin — ilman sydäntä ja miehen mieltä kun olette kaikki! Mutta minä tahdon astua Hektoria vastaan, voitto on jumalain käsissä.
Vihoissaan alkoi hän vetää rautapaitaa päälleen. Mutta toiset ruhtinaat riensivät estämään häntä, Agamemnon tarttui hänen oikeaan käteensä ja lausui:
— Houritko sinä, Menelaos? Kuinka saattaa pistää päähäsi moinen tuuma, hän kun on sinua niin paljon väkevämpi? Hänhän on kauhu meille kaikille; itse Akhilleuskin välttää häntä mielellään. Pysy siis paikallasi sinä, ja anna meidän katsoa joku toinen, jolla on enemmän voimia!
Menelaos totteli ja istahti paikalleen. Mutta kun kaikki muut yhä pysyivät äänettöminä, nousi Nestor ylös, moitti heitä pitkässä puheessa ja kertoi, kuinka urhoollisia miehet olivat olleet hänen nuoruudessaan.