Molempain sotajoukkojen päälliköt kokoontuivat nyt neuvoitteluun, akhaialaiset Agamemnonin telttaan, troialaiset Priamoksen palatsin eteiselle torille.
Agamemnonin luona syötiin uhri-ateria, jossa Aias Telamonin poika oli kunniavieras ja sai osalleen lihavimman selkäkappaleen uhriteuraasta. Kun kaikki olivat ravitut, ehdoitti Nestor, että seuraava päivä pidettäisiin aselepoa, niin että molemmin puolin voitaisiin koota kaatuneitten ruumiit ja polttaa ne. Ja saadakseen laivansa parempaan turvaan, olisi akhaialaisten aselevon kestäessä tehtävä niitten suojaksi vallitus. Tämä kaikki hyväksyttiin.
Troialaisten kokouksessa taas antoi Antenor sellaisen neuvon, että Helena aarteineen olisi luovutettava; sehän oli juhlallisesti luvattukin aamulla ennen Menelaoksen ja Pariksen kaksintaistelua, ja ellei lupausta pidettäisi, seuraisi siitä vaan onnettomuutta.
— Ethän tarkoittane totta, huudahti Paris kiukkuisesti, ja jos tarkoitatkin, niin silloin ovat jumalat varmaan pimittäneet järkesi. Helenasta en ikinä luovu, se sinun pitäisi tietää, mutta jos niin tahdot, niin viekööt hänen aarteensa koska tahansa, ja vielä annan omistanikin lisäksi, mitä akhaialaiset vaativat lisähyvitystä.
Vanhalla hyvänluontoisella Priamoksella ei ollut sydäntä vastustaa kauneinta pojistaan. Hän käski siis airut Idaioksen menemään aamulla varhain laivaleiriin ja ilmoittamaan Pariksen tarjouksen, ja samalla oli hänen pyydettävä aselepoa; että kummallakin puolella voitaisiin korjata kaatuneet.
Yön kuluessa vielä täytti Idaios määräyksen. Hän tapasi akhaialaiset ruhtinaat koolla Agamemnonin laivan luona ja esitti terveiset Priamokselta. Kaikki miettivät asiaa syvimmässä hiljaisuudessa, mutta vihdoin avasi Diomedes suunsa:
— Aarteet eivät meitä viehätä, emmekä Helenastakaan enää huoli, sanoi hän; imevä lapsikin voi nyt jo huomata, että troialaiset ovat perikadon partaalla.
Kaikki muut ruhtinaat antoivat korkealla huudolla suostumuksensa, ja
Agamemnon lausui:
— Sinä kuulet nyt akhaialaisten mielen, Idaios, ja minun oma vastaukseni on sama kuin heidänkin. Mutta aselepoon suostun kernaasti, sillä niin jumalaton ei ole kukaan, ettei soisi kaatuneille omaisilleen viimeistä leposijaa ja auttaisi heidän varjojaan Hadekseen.
Idaios palasi Troiaan ja kertoi Priamokselle, kuinka hänen matkallaan oli käynyt. Nyt tuli kiire molemmissa sotajoukoissa. Toiset riensivät ylös metsiin noutamaan polttopuuta rovioita varten, toiset taas taistelukentälle kokoomaan ruumiita.