Hän antoi silmää iskien vihjauksen Patroklokselle, että tämä laatisi ukolle vuoteen kuntoon. Toiset kyllä sitten ymmärtäisivät poistua, ajatteli hän.
— Lähtekäämme, Odysseus, sanoi Aias, meillä ei kuitenkaan ole enää mitään tekemistä täällä. Kuinka iloton vastauksemme onkaan, täytyy meidän sentään kiireimmän kautta saattaa se toisille akhaialaisille, jotka levottomina odottavat paluutamme. Hurja ja taipumaton sydän on sukulaisellani Akhilleuksella rinnassaan, eikä häntä liikuta edes entisten tovereittensa ystävyys, vaikka he ovat kunnioittaneet häntä enemmän kuin ketään muuta. Moni on ottanut sovintosakkoja murhatusta veljestä, vieläpä murhatusta pojastakin. Mutta sinä, Akhilleus, olet yhden ainoan orjattaren tähden niin täynnä vihaa, ettei sinua lepytä edes sekään, että tarjotaan seitsemää orjatarta tuon yhden tilalle, ja vielä paljo muuta! Vielä kerran: lauhtuos uhkamielisestä vihastasi!
— Olet kyllä puhunut viisaasti, miehekäs Aias, vastasi Akhilleus, mutta joka kerta kun ajattelen Agamemnonin tekemää häväistystä, paisuu sydämmeni vihasta. Senvuoksi olkoon tämä viimeinen sanani: kun Hektor on polttanut laivanne ja tuhonnut teidät itsenne, ja saapuu tänne tehdäkseen samoin minulle laivoineni ja miehineni, silloin vasta tartun minä jälleen miekkaan, mutta en ennen.
Nyt ottivat kaikki maljansa ja valoivat uhrin jumalille. Sitten palasivat Odysseus ja Aias airueitten kera takaisin Agamemnonin asuntoon. Ruhtinaat hyökkäsivät ylös maljat kourassa ja kyselivät kiihkeästi, mitä Akhilleus oli vastannut. Innokkain kaikista oli Agamemnon itse.
— Akhilleus on kovempi kuin koskaan ennen, vastasi Odysseus. Hän uhkaa aamulla varhain purjehtia matkaansa ja kehoittaa meitä toisia tekemään samoin. Phoinixin pidätti hän luonaan, mutta Aias ja nämä kaksi rehellistä airuetta voivat vakuuttaa, että puhun totta.
— Oi Agamemnon, puhkesi Diomedes harmissaan, parempi olisi, ettet koskaan olisi tuhlannut rukouksia sen miehen tähden. Hän oli tarpeeksi ylpeä ennenkin ja nyt on hän tullut vielä ylpeämmäksi. Elkäämme huoliko hänestä enää mitään, se on minun ajatukseni. Menköön tai jääköön, kummin päin häntä vaan haluttaa! Kyllä hänessä kerran vielä herää taistelu-intokin. Mutta syökäämme ja juokaamme me, ja menkäämme sitten levolle. Huomenna käymme uusilla voimilla taisteluun taas.
18. ÖINEN VAKOILURETKI.
Agamemnon ei saanut hetkeksikään unta. Kuinka päin hän väänsi ja käänsikin itseään vuoteellaan, yhäti pilkoittivat troialaisten vartiotulet hänen silmissään, ja ajatellessaan sitä vaaraa, joka nyt uhkasi akhaialaisten laivoja, repi hän tuskissaan hiuksiaan. Aivan neuvottomana nousi hän vihdoin ylös ja päätti lähteä Nestorin luo. Hän veti ihonutun päällensä, pisti anturat jalkaansa ja heitti hartioilleen leijonantaljan, joka ylettyi maahan saakka. Juuri kun hän tarttui peitseensä, näki hän jonkun miehen astuvan sisään. Se oli Menelaos. Ei hänkään ollut voinut nukkua, vaan tuli nyt kysymään, eikö olisi viisainta lähettää joku vakoilija tarkastelemaan, mitä troialaiset hommasivat. Agamemnon pyysi häntä herättämään Idomeneusta ja Aias Telamonidia. Itse lähti hän Nestorin luo. Nestor loikoi vuoteellaan, vieressään kaksi peistä, kilpi ja kypäri sekä komeankirjava vyö. Kun ukko kuuli jonkun tulevan, nousi hän ryntäilleen ja kysyi:
— Ken olet sinä, yksinäinen yökulkija, joka luuhit pimeällä leirissä, silloin kun muut ihmiset makaavat? Etsitkö jotakuta toveriasi, vai onko aasisi kateissa? Puhu! Elä lähesty minua, ellet vastaa! Mitä tahdot?
— Minä olen Agamemnon, vastasi tulija, ja olen niin rauhaton, että jäseneni vapisevat ja sydämmeni on hypätä rinnasta ulos. Kuka tietää, eivätkö troialaiset ole aikeissa yllättää meitä tänä yönä! Eikö meidän pitäisi mennä tarkastamaan, täyttäväkö vartijamme velvollisuutensa?