Hän vei heidät sisemmäksi ja käski istumaan purppuravaatteisille tuoleille.
— Ota suurempi astia, Patroklos, jatkoi hän, täytä se parhaalla viinillä, ja aseta maljat jokaiselle! Ovathan kattoni alla nyt ne miehet, jotka ovat minulle rakkaimmat koko meikäläisessä sotajoukossa!
Kiireimmän kautta valmistettiin ateria. Patroklos nosti tulen valoon pitkän rahin ja otti esille pukin, oinaan ja porsaan selkäkappaleita. Akhilleuksen hevostenajaja Automedon piteli niitä rahilla, ja sankari itse leikkeli niistä suurella taitavuudella pieniä paloja paistinvartaisiin. Sillä aikaa lisäsi Patroklos tulta, ja kun kaikki puut olivat palaneet, tasoitti hän hiilet, nosti vartaat hahloihin hiilustalle ja käänteli niitä siinä, niin että lihapalat hyvin paistuivat joka taholta, ja riputteli pyhää suolaa päälle. Sitten latoi hän kaikki palat kauniiseen järjestykseen laudalle ja ojensi sen Akhilleukselle, joka nyt tarjosi niitä vieraille, samalla kun Patroklos tarjosi punotusta vitsakorista leipää. Mutta ennen aterian alkamista käski Akhilleus Patrokloksen valamaan juoma-uhrin jumalille, ja itse viskasi hän samoin ensimmäisen palan lihasta uhriksi tuleen. Vieraat tulivat pian kylläisiksi, sillä hehän olivat vast'ikään aterioineet Agamemnonin luona. Hetken kuluttua vihjasi Aias salaa Phoinixille, että tämä alkaisi puhua. Mutta Odysseus huomasi sen ja kiirehti ensimmäisenä puhumaan. Hän täytti maljansa, joi Akhilleuksen kunniaksi ja lausui:
— Terve sinulle, Peleuksen poika! Emme voi toivoa parempia pitoja, kuin mihin tänä iltana olemme joutuneet, ensiksi Agamemnonin luo ja sitten tänne. Mutta tänne emme ole saapuneet syömään ja juomaan, vaan rukoilemaan sinun apuasi hädässämme. Troialaiset majailevat vallihautamme vieressä, tuolla kentällä loimuavat heidän nuotionsa, ja Hektor uhkaa sytyttää laivamme tuleen. Auta meitä nyt, ennenkuin kaikki on myöhäistä! Muuten kadut vielä vastaisuudessa kovuuttasi. Oi ystäväni, muistelehan mitä isäsi lausui silloin, kun me olimme sinua hänen luotaan noutamassa, kuinka hän kehoitti sinua hillitsemään ylpeätä luontoasi ja karttamaan kaikkea turmiollista riitaa! Katso, Agamemnon rukoilee sinulta sovintoa, ja tarjoo mitä rikkaimpia lahjoja.
Sitten luetteli Odysseus kaikki, mitä Agamemnon oli luvannut sovinnoiksi. Mutta enempää miettimättä vastasi Akhilleus:
— Jalo Laerteen poika, tahdon heti antaa sinulle avomielisen ja suoran vastauksen, niin ettei kenenkään enää tarvitse tulla vaivaamaan minua turhilla valituksillaan. Ei Agamemnon eikä kukaan muukaan voi minua enää taivuttaa. Hänen isännyydestään ja määräyksistään olen saanut kyllikseni. Enkö ole tehnyt hänelle suuria palveluksia? Enkö ole yhtenään asettanut elämääni alttiiksi hänen tähtensä? Kuinka monta unetonta yötä, kuinka monta veristä päivää olen elänytkään, hänen maatessaan rauhassa! Kaksitoista kaupunkia voitin minä merellä ja yksitoista ryöstin maalla, ja kaiken saaliin jätin hänen jaettavakseen, mutta minkä kiitoksen sain? Sen, että hän rosvosi minulta sen, jota minä pidin kalleimpana. Ei, nyt tunnen hänet kyllin hyvästi. Tulkoon hän toimeen parhaansa mukaan sinun ja muitten ruhtinasten avulla! Onhan hän ilman minua tehnyt jo oikeita suurtöitä: valleja ja torneja on hän rakentanut, ja näitten ulkopuolelle on hän teettänyt kaivannon joka on pitkä, leveä ja syvä ja paalutuksella vahvistettu. Minun aikanani ei meillä ollut mitään sellaisia komeuksia, eikä Hektor sentään silloin rohjennut kertaakaan ulommaksi skaialaista porttia ja pyhää pyökkipuuta; siellä oli hän kerran pientä veljeään hakemassa, ja pelastui itse hädin tuskin hengenvaarasta. Mutta mitä varten taistelisin minä enää Hektorin kanssa? Mitä riitaa saattaisi meidän välillämme olla? Ei mitään! Kun minä huomenna aamun koittaessa olen uhrannut Zeukselle ja hinannut laivani mereen, niin saat katsella, jos se sinua huvittaa, kuinka minä purjehdin pois yli Hellespontoksen ja kuinka reippaasti mieheni käyttävät airojaan. Jos Poseidon antaa suotuisan tuulen, olen kolmantena päivänä kotirannoillani taas, kaukana hävyttömästä Agamemnonista. Sille miehelle en anna hiuskarvan vertaa arvoa ja minä syljen hänen lahjoihinsa. Vaikka hän tarjoisi minulle kymmenen, vaikkapa kaksikymmentä kertaa koko omaisuutensa, ja vielä kaiken senkin, mitä hän vastaisuudessa ehkä tulee saamaan, niin vaikkapa hän tarjoisi minulle niin paljon kultaa kuin meressä on hiekkaa, ei siitä sittenkään olisi hänelle apua. Ja hänen tyttärensä kanssa minulla ei ole hituistakaan tekemistä, vaikkapa he olisivat kauniita kuin Aphrodite ja viisaita kuin Athene itse. Valitkoon hän heille toisia akhaialaisia, jotka ovat ylhäisempiä ja sopivampia hänen vävyikseen kuin minä! Minä olen tyytyväinen entiseen naimiseeni ja haluan nyt vaan kotiin, lepoon ja rauhaan vaimoni ja lasteni luo. Äitini Thetis on jo kauvan sitten sanonut, että minulla oli kaksi kohtaloa valittavana. Jos jään tänne Troian edustalle taistelemaan, niin kaadun, mutta maineeni elää iankaikkisesti. Jos taas palaan kotimaahani, silloin on suuri maineeni mennyt, mutta sen sijaan saan pitkän elinajan.
Teille toisillekin tahtoisin antaa sen hyvän neuvon, että heti lähtisitte matkaanne. Ilionia ette koskaan valloita ilman minua. Hyvä, jos akhaialaiset ruhtinaat jollain keinoin voivat pelastaa edes laivansa. Minulta he eivät saa apua, se on tervehdykseni heille! Mutta Phoinixin täytyy jäädä meidän luo lepäämään hiukan; huomenna voi hän seurata minua kotimatkalle, jos niin haluaa, sillä pakoittaa en häntä tahdo.
Lähettiläät istuivat vaiti, hämmästyneinä siitä voimasta, jolla
Akhilleus oli puhunut. Vihdoin alkoi vanha Phoinix itkeä ja vaikeroida:
— Rakas Akhilleus, sanoi hän, kuinka luulet, että minä voisin jäädä tänne sinun jälkeesi — isäsihän on lähettänyt minut mukaan vartavasten sinulle neuvonantajaksi. Sellaista ei pälkähtäisi päähäni, ei sittenkään, vaikka joku jumala lupaisi muuttaa minut ryppyisestä vanhuksesta kukoistavaksi nuorukaiseksi, jommoinen olin nuoruuteni onnellisina päivinä. Ah, meitä kahta, mehän olemme niin kauvan olleet yhdessä! Kuka on tehnyt sinut niin suureksi, ellen juuri minä? Olen rakastanut sinua hellästi aina lapsuudestasi saakka. Et koskaan tahtonut lähteä vieraisille ilman minua, et kotonakaan tahtonut syödä, ennenkuin minä otin sinut polvelleni ja tarjosin ruokaa, jonka aivan sinua varten olin paloitellut, ja viiniä, jota sinun varallesi olin maljaan kaatanut. Oh, kuinka usein sinä valutit viinin pienestä suustasi ulos ja tahrit minun ihonuttuni ensimmäisinä lapsuusvuosinasi! Niin, paljon olen kärsinyt ja ahertanut sinun tähtesi, Akhilleus, kaikki siinä toivossa, että saisin pitää sinua niinkuin omana poikanani, koska itselläni ei poikaa ole. Kuuntele nyt siis puhettani ja heitä kauhea vihasi pois! Ellei Agamemnon katuisi niin vilpittömästi, ja ellei hän tarjoisi niin suuria lahjoja, en puhuisi sinulle mitään. Mutta nyt antaa hän sinulle heti paikalla sellaiset hyvitykset ja lupaa vast'edes lähettää vielä enemmän. Ota siis vastaan, mitä sinulle tarjotaan, ja lähde mukaamme! Silloin kunnioittavat kaikki akhaialaiset sinua niinkuin jumalaa.
— Sitä en kaipaa, vastasi Akhilleus, sillä kunniaa on minulta kylliksi, niin kauvan kun käsivarteni taipuu ja sydän tykkii rinnassani. Elä kiusaa minua enää rukouksillasi Agamemnonin puolesta; hän on vihamieheni, ja oikeastaan pitäisi hänen oleman sinunkin vihamiehesi. Viekööt toiset hänelle minun vastaukseni, mutta sinä saat täältä pehmeän vuoteen levätäksesi. Aamulla varhain voimme sitten keskustella, lähdemmekö kotiin vai jäämmekö tänne.