— Tässä on mies, vastasi Diomedes, ja minun neuvoni on se, että heti riennämme rohkaisemaan taistelevia.
He tekivätkin niin ja lähtivät, Agamemnon etunenässä, taistelevien luo.
Siellä hääri Poseidonkin vielä kiihoittamassa akhaialaisia. Tämän näki Hera Olympokseen ja oli erittäin hyvillään, että hän rohkeni tehdä vastoin Zeuksen kieltoa, ja päätti auttaa häntä kaikin voimin. Siinä tarkoituksessa meni hän Unen jumalan luo, joka oli Kuoleman jumalan kaksoisveli. [Uni ja Kuolema; Kreikan kielellä Hypnos ja Thanatos] Hän tarttui Unen jumalaa käteen ja lausui:
— Mahtava Uni, sinä joka hallitset sekä jumalia että ihmisiä. Jos olet milloinkaan välittänyt minun toivomuksistani, niin tee nyt, mitä sinulta pyydän, ja ikuisesti kiitän sinua siitä! Hiivi Zeuksen luo ja paina hänet pikkuisen nukahtamaan!
— Kenen tahansa muun painaisin uneen, vastasi Unenjumala, mutta Zeusta en rohkene. Kerran ennen viettelit minut tekemään sen. Se oli silloin, kun Herakles oli merellä ja sinä tahdoit tuhota hänet. Mutta siitähän joutui Zeus aivan raivoihinsa, ja minä olisin ollut mennyttä kalua, ellen olisi heittäytynyt Yön syliin. Hänen helmassaan ei hän tohtinut vainota minua.
— Mieletön, sanoi Hera, kuinka voit luulla, että troialaiset olisivat
Zeukselle yhtä rakkaita kun Herakles? Tule vaan heti auttamaan minua!
Minä annan sinulle palkinnoksi yhden nuorista sulottarista, itse
Pasithean, jota aina olet toivonut puolisoksesi.
— No jos niin on, vastasi Unenjumala iloisena, silloin rohkenen tehdä mitä tahansa. Mutta vanno minulle ensiksi vala manalan pyhän joen Styxin nimessä, ja kosketa toisella kädelläsi maa-emoa, toisella läikkyvää merta, ja kutsu samalla kaikki manalan voimat todistajiksi, että todella annat minulle nuoren sulottaren, itse Pasithean, hänet, jota aina olen toivonut kainaloiseksi kanakseni!
Hera teki heti, mitä häneltä vaadittiin. Ja kun Unenjumala oli kuullut hänen valansa, lensi hän nopeana pilvenhattarana heti Ida-vuorelle, lymysi mahtavan hongan havuiseen latvaan Gargaroksen korkeimmalla laella, ja painoi sieltä raskaan väsymyksen Zeuksen silmiin. Tämän tehtyään kiirehti hän laivaleiriin ja kertoi asian Poseidonille.
Nyt sai taistelu heti toisen käänteen, Diomedes, Odysseus ja Agamemnon kulkivat pitkin akhaialaisten rivejä ja jakelivat uusia aseita, heikommille miehille keveitä, vahvoille raskaampia. Poseidon itse asettui joukon etunenään ja heilutti kädessään kauhean pitkää miekkaa, joka välähteli kuin salama.
Vastapäätä Poseidonia järjesti Hektor joukkojaan. Hän heitti keihäänsä Aiasta vastaan, ja se sattui rintaan, mutta juuri miekan ja kilven kannatusvöitten risteykseen, niin ettei se tehnyt mitään vahinkoa. Suuttuneena vetäytyi Hektor miestensä joukkoon takaisin. Mutta äkkiä sieppasi Aias yhden niistä suurista kivistä, joita oli asetettu laivojen tukeiksi, ja heilautti sen menemään, niin että ilma vonkui. Se meni Hektorin kilven ylitse ja tapasi häntä rintaan, heti kaulan alapuolelle. Hektorilta singahti keihäs syrjään, kilpi putosi kädestä, kypäri päästä, ja vaskivarustukset rämähtivät, kun sankari kaatui maahan. Kovasti karjaisten hyökkäsivät akhaialaiset tavoittamaan häntä vangiksi, ja pilvenä lensi keihäitä troialaisia vastaan. Mutta Aineias, Agenor, Polydamas, Sarpedon ja Glaukos ehtivät samalla hetkellä Hektorin eteen ja toiset troialaiset suojelivat häntä kilvillään, niin ettei ainoakaan heitto koskenut häneen.