Lähimpänä olevat nostivat hänet ylös maasta ja kantoivat vaunuihin, ja niillä lähdettiin nopeasti saattamaan häntä kaupunkiin. Hektor hengitti vaikeasti ja hänen rintansa korahteli, niin että saattajamiehet nostivat hänet kahlauspaikalle tultuaan maahan ja valelivat kylmällä vedellä. Silloin hengitti hän taas kevyemmästi, avasi silmänsä, nousi polvilleen ja rykäsi suustaan suuren joukon hyytynyttä verta. Sitten vaipui hän tainnoksiin taas ja pimeys peitti hänen silmänsä.
Hektorin jouduttua taistelusta pois, täytyi troialaisten perääntyä. He pakenivat paalutuksen ja haudan yli, ja pysähtyivät vasta vaunujensa luona, kalpeina pelosta ja tuskasta.
Mutta aivan samalla hetkellä heräsi Zeus unestaan. Hän kohautti äkkiä päätään, ja näki kuinka akhaialaiset Poseidonin johdolla ajoivat troialaisia edellään. Hän etsi katseellaan Hektoria ja huomasi hänen makaavan joen äyräällä ystävien ympäröimänä, mutta hän hengitti raskaasti ja sylki verta. Silloin täyttyi Zeuksen mieli säälistä ja suuttumuksesta.
— Tämä on sinun työtäsi, sinä kavala ja ilkeä Hera! huudahti hän. Jos oikein tekisin, antaisin sinulle nyt ankaran rangaistuksen.
— Olkoot taivas ja maa ja manalassa pyörteilevä Styx todistajinani, että minä en ole viekoitellut Poseidonia taisteluun, vastasi Hera säikähtyen! Hän on tehnyt sen aivan omalla uhallaan. Minä pikemminkin olisin neuvonut häntä tottelemaan sinun määräystäsi.
Zeus hymyili leppyneenä ja lausui:
— Jos sinä, Hera, aina olisit minun puolellani, niin täytyisi
Poseidonin piankin taipua meidän mukaamme. Mutta jos se on totta ja
sydämmestä puhuttua, mitä äsken sanoit, niin kutsu heti tänne Iris ja
Apollon!
Hera totteli, ja pian saapuivat Iris ja Apollon. Iriksen lähetti Zeus käskemään Poseidonia taistelusta pois, mutta kun Iris oli vienyt perille tämän määräyksen, vastasi Poseidon vihastuneena:
— Kylläpä hän todella on liian röyhkeä, kun aikoo pakoittaa minua, joka kunniassa olen täydelleen hänen vertaisensa! Meitä on Kronoksen ja Rhean poikia kolme veljestä: Zeus, minä itse ja Hades. Meidän kolmen kesken jakoi Kronos arvan mukaan perinnön, minä sain vaahtoavan meren, Hades manalan usvaisen maan, Zeus avaran taivaan ja pilvet, mutta maa ja korkea Olympos jäivät meille yhteisomaisuudeksi. Sen vuoksi en välitä Zeuksen käskyistä, nauttikoon vapaasti sitä valtaansa, jonka on saanut, minä olen oma herrani, enkä pelästy hänen uhkauksiaan! Parempi olisi, että hän isän tavoin opastaisi omia lapsiaan, uhkamielisiä poikiaan ja tyttäriään, sillä ne hän ehkä voisi vallallaan pitää sopivassa kurissa.
— Pitääkö minun todella viedä tällainen vastaus Zeukselle? kysyi Iris.
Etkö tahdo hiukan muuttaa sanojasi, ennenkuin on myöhäistä?