— Kuinka vaan tahdot, poikani, vastasi Thetis, mutta eihän sinulla ole aseitakaan. Huomenna varhain tuon sinulle uudet varustukset, mutta siihen mennessä elä sekaannu taisteluun ollenkaan.
Sitten heitti hän hyvästi ja liiteli Olympokseen.
Mutta kentällä koettivat Menelaos ja Meriones kantaa Patrokloksen ruumista talteen, ja vaikka molemmat Aias-urhot suojelivat heitä hyökkäyksiltä, seurasi Hektor yhtäkaikki niin lähellä heidän kintereillään, että hän kolme kertaa tarttui Patrokloksen jalkaan. Joka kerta täytyi hänen kuitenkin hellittää. Mutta hän läheni yhä uudestaan ja yhä rohkeampana. Kun Hera näki tämän, alkoi hän pelätä, että Hektor vihdoin onnistuisi, ja senvuoksi lähetti hän salaa Iriksen pyytämään Akhilleusta, että hän saapuisi pelastamaan ystävänsä ruumiin.
— Se olisi hartahin haluni, vastasi Akhilleus, mutta olenhan menettänyt kaikki aseeni, ja äitini on kieltänyt minua menemästä taisteluun, ennenkuin hän hankkii minulle uudet. Enkä tiedä muita aseita, jotka olisivat käypiä minulle, kuin Aias Telamonidin kilven, vaan sekin on tietysti nyt hänellä itsellään.
— Tiedämme kyllä kaikki, että aseesi ovat ryöstetyt, sanoi Iris, mutta tällä kertaa tarvitsee sinun ainoastaan tulla vallihaudalle ja näyttäytyä vihollisille.
Akhilleus lähti kernaasti. Athene nosti kauhua herättävän Aigis-manttelinsa hänen hartioillensa ja ympäröi hänen päänsä kullankimaltelevalla pilvellä, joka säteili kaikille suunnille niinkuin tulessa palava kehä. Siten varustettuna juoksi Akhilleus vallihaudan reunalle ja päästi ankaran huudon. Ja samalla huusi myös Athene, niin että heidän äänensä kajahti kauvas kentille, niinkuin vaskitorven raikuva puhallus. Silloin hiljeni taistelun melu ja kaikki kuuntelivat, hevoset perääntyivät säikähtyneinä, ja kun troialaiset näkivät tulikehän Akhilleuksen pään ympärillä, joutuivat he kauhun valtaan. Kolmasti kohotti sankari huutonsa ja kolmasti joutuivat viholliset sen johdosta täydelliseen hämminkiin. Sitä käyttivät Patrokloksen puolustajat hyväkseen. Ponnistaen viimeiset voimansa nostivat he uudestaan ruumiin maasta ja toivat sen juoksujalassa vallihaudan yli omalle puolelleen.
Aurinko oli nyt laskenut ja yön pimeys levisi maille mantereille. Hektor kokosi päällikkönsä sotaneuvotteluun. Kaikki seisoivat; niin säikähtyneitä ja levottomia he olivat.
— Ystävät, sanoi Polydamas, nyt on tarpeen, että tarkastamme asemaamme joka taholta. Minun neuvoni on, että heti palaamme kotiin ja odotamme huomisen päivän tapahtumia kaupungin muurien suojassa. Niin kauvan kun tuo hirviö oli kiukuissaan Agamemnonille, ei ollut mitään hätää taistellessa akhaialaisia vastaan. Minäkin riemuitsin seistessäni heidän laivainsa luona ja toivoin näkeväni ne liekkien vallassa. Mutta nyt, kun Akhilleus jälleen on ryhtynyt taisteluun, onkin kysymyksessä meidän oma kaupunkimme ja kaikkien meidän kotimme. Tällä kertaa ainoastaan yö pidättää häntä. Jos hän kohtaa meidät aamulla tässä samassa paikassa, niin uskokaa pois, moni meistä jää koirien ja korppikotkien ruuaksi. Palatkaamme siis kaupunkiin ja olkaamme siellä torilla koossa aamuun asti! Onhan meillä korkeat tornit ja vahvat portit. Aamun koittaissa asetumme muureille täysissä varustuksissa. Vaikeaksi käy Akhilleukselle silloin taistella meitä vastaan alhaalta päin, ja ajakoon hän sitten parivaljakollaan kentällä ristiin rauhaan niin paljon kuin häntä haluttaa; ei hän kuitenkaan voi murtaa muurejamme.
— Vastoin minun mieltäni puhut, Polydamas sanoi Hektor tuimasti, kun kehoitat meitä lymyymään kaupunkiin taas. Emmekö todellakaan ole vielä kyllästyneet istumaan muurien suojassa? Ennen oli kaupunkimme kuulu suurista rikkauksistaan, oli vaskea ja oli kultaa. Mutta nyt ovat parhaat kalleutemme tuhlatut tämän sietämättömän sodan tarpeihin. Ei, Polydamas, kun Zeus nyt kerrankin on suonut minulle sen onnen, että olen voinut karkoittaa akhaialaiset rantaan saakka, niin elä tuo silloin kuuluville niin mitättömiä neuvoja! Määräykseni on, että syömme illallisen täällä kentällä ja seuraamme tarkasti vihollisen liikkeitä. Aamulla varhain rynnistämme taas eteenpäin. Ja jos ylpeä Akhilleus todellakin silloin ilmestyy taisteluun, niin sitä pahempi hänelle! Asetun kasvot kasvoja vastaan hänen kanssaan; voittakoon meistä sitten kumpi tahansa!
Troialaiset hyväksyivät kaikuvilla suosiohuudoilla hänen määräyksensä, söivät illallisen ja jäivät kentälle odottamaan aamua.