— Kuolema on nyt paras minullekin, äiti paralle, nyyhkytti Hekabe, koska sinä Hektor olet kuollut, sinä joka olit ylpeyteni ja kunniani sekä meidän kaikkien ainoa turva ja pelastus!
Ja molempain vanhusten ympärillä vaikeroivat kaikki troialaiset, niin miehet kuin naiset. Mutta kaatuneen palatsissa istui Andromakhe ja kutoi ahkerasti loistavaa, kahdenkertaista kangasta, kirjaillen sitä monenmoisilla vaihtelevilla kuvioilla.
Hän oli vast'ikään käskenyt naisorjiaan asettamaan suurta kattilaa tulelle ja lämmittämään kylpyvettä, että Hektorille olisi kylpy valmiina, kun hän väsyneenä palaa taistelusta. Hän ei ollut vielä saanut vähintäkään tietoa miehensä kohtalosta. Mutta äkkiä kuuli hän valitusta ja suruhuutoja tornista. Hänen jäsenensä vavahtivat ja sukkula putosi hänen kädestään.
— Seuratkaa minua te kaksi, sanoi hän molemmille lähimpänä seisoville apulaisilleen; tahdon mennä katsomaan, mitä siellä on tapahtunut. Äsken juuri kuulin anoppini äänen tuolta ulkoa. Rintani lyö kiihkeästi, mutta jalat jäykistyvät allani. Varmaan on Hektorille tapahtunut jotain; pelkään, että Akhilleus on hänen kimpussaan ja tekee kauhean lopun hänen onnettomasta uhkarohkeudestaan!
Tuskan vallassa ja tykyttävin sydämmin juoksi hän molempain naisorjainsa kanssa muureille päin. Ja kun hän oli sotilasten tungoksen läpi päässyt muurille ja alkoi tähystellä alas, näki hän heti Akhilleuksen vaunut ja niitten perässä Hektorinsa laahaamassa pitkin pölyistä maata. Tämä näky pimitti hänen silmänsä, hän horjahti taapäin ja pyörtyi, ja otsakoriste, hiusside, tanu ja huntu lensivät kaikki maahan hänen päästään. Priamoksen tyttäret ja miniät riensivät apuun ja nostivat hänet ylös, mutta kauvan makasi hän aivan tajuttomana. Kun hän vihdoin heräsi, heräsi samalla myös muisto hänen menetetystä puolisostaan, ja hän huokaili itkien ja nyyhkyttäin:
— Hektor, Hektor, niinkö sinun piti jättää minut ja pieni viaton poikamme! Missä löytää nyt orpo raukka turvan, kun hänet työnnetään halpana syrjään? Ei missään muualla, kuin yksinäisen, itkevän äitinsä luona! Toisin käy nyt, kuin olisi käynyt sinun eläissäsi! Silloin ei hänelle ollut mikään liiaksi hyvää; silloin sai hän istua polvellasi ja nauttia herkullisimpia ytimiä ja pehmeintä lampaanlihaa, ja kun hän sitten oli leikkinyt uuvuksiin saakka, sai hän suloisesti nukahtaa hoitajansa sylissä vuoteen hyllyville patjoille, kylläisenä, tyytyväisenä ja iloisena sydämmessään. Mutta nyt olet sinä poissa, sinä, joka olit meidän kaikkien turva; siellä makaat sinä nyt runneltuna ja alastomana, ja kaikki juhlavaatteesi, joita olemme sinulle kutoneet ja ommelleet, riippuvat hyödyttöminä täällä palatsissa. Oi, ne minä kerään nyt kaikki ja poltan loimuavassa tulessa, sillä sinä, Hektorini, et ikänä enää pue niitä päällesi.
Niin itki ja valitti hän, ja hänen ympärillään vaikeroivat surun vallassa kaikki Troian naiset.
26. PATROKLOKSEN RUUMISSAATTO.
Kun Akhilleus palasi leiriin, antoi hän koko myrmidonien joukon ensiksi kulkea kolmasti Patrokloksen ruumiin ympäri. Mutta Hektorin ruumiin heitti hän virumaan kentälle. Sitten kutsui hän tuhatlukuiset sotilaat kokoon ja tarjosi heille suuren muisto-aterian. Vihdoin pyysi hän Agamemnonilta, että akhaialaisten sotajoukko saisi seuraavana päivänä auttaa häntä polttorovion valmistuksessa. Ja saatuaan Agamemnonin suostumuksen, meni hän lopuksi meren rantaan, etsi sieltä sellaisen kohdan, jonka maininki oli huuhtonut puhtaaksi, ja heittäytyi siihen pitkälleen.
Uupunut kun oli valvonnasta, surusta ja taistelusta, nukkui hän pian sikeään uneen. Silloin lähestyi häntä Patrokloksen haamu. Se oli kooltaan, muodoltaan, ääneltään ja pukimiltaan aivan kuin ilmielävä Patroklos.