— Makaatko sinä, ystäväni, kuuli Akhilleus haamun kysyvän, ja unohdatko sinä minut nyt, vaikka eläissäni muistit minua joka hetki? Polta kiireellä ruumiini ja kätke maahan, sillä sitä ennen eivät henget laske minua virran yli luokseen, vaan täytyy minun koditonna harhailla ulkopuolella Hadeksen portteja. Auta minua; sitä pyydän sinulta kyynelsilmin! Heti kun olen kunnialla palanut tulessa, en enää milloinkaan tule takaisin maan päälle. Sinä itsekin olet seuraava minua sangen pian. Ja yhtä vielä anon sinulta: aseta niin, ettei oma tuhkasi tule etäälle minusta, vaan että meidän molempain luut lepäisivät samassa kultaisessa uurnassa, niinkuin eläissämmekin olemme yhdessä vaeltaneet!
— Kaikki teen, mitä pyydät, huokasi Akhilleus. Mutta astu lähemmäksi, että saamme syleillä toisiamme ja yhdessä valittaen huojentaa suruamme!
Hän ojensi kätensä ystävää kohti. Mutta hän tapasi vaan tyhjää ilmaa. Uikuttavalla äänellä katosi haamu maahan niinkuin savu. Akhilleus heräsi ja hypähti pystyyn, ja kun ei hän ketään nähnyt, alkoi hän valittaa sitä, että vainajat olivat vaan katoavia varjoja.
Aamulla lähetti Agamemnon suuren miesjoukon Merioneen johdolla noutamaan Idavuorelta polttopuita. Edellä ajettiin aaseja, ja niitten jälessä kulkivat miehet kirveineen ja köysineen. Suuri määrä puita kaadettiin ja tehtiin haloiksi. Halot sälytettiin aasien selkään ja sitäpaitse kantoi miehistä vielä jokainen yhden suuremman puun olallaan. Kun miehet olivat palanneet takaisin, laskivat he kuormansa maahan ja istuivat katselemaan hautajaisjuhlallisuuksia.
Akhilleus käski myrmidonien pukeutua täysiin aseihin. Vaunutaistelijat asettuivat hevosineen ruumissaaton etunenään. Keskellä kantoivat Patrokloksen ruumista hänen lähimmät ystävänsä paareilla; päätä kannatti Akhilleus, Ystävät olivat leikanneet suortuvia omista hiuksistaan ja peittäneet koko ruumiin niillä. Jälestä seurasi loppumaton jono jalkamiehiä. Kun saatto oli tullut määrätylle paikalle, laskettiin ruumis maahan ja halot pinottiin rovioksi, joka oli nelisivuinen, sata jalkaa läpimittaan. Akhilleus leikkasi pitkät, ruskeat kiharansa ja asetti ne ystävävainajansa käteen. Sitten nostettiin ruumis paareineen keskelle rovion harjaa. Suuri määrä lampaita ja kärkiä teurastettiin, ja kaikista niistä otti Akhilleus rasvaa, jolla peitti vainajan kiireestä kantapäähän. Lähimmäksi paareja asetti hän öljy- ja hunaja-astioita, sekä niitten ulkopuolelle lampaitten ja härkien ruumiit. Sitäpaitse antoi hän vielä teurastaa neljä muhkeata hevosta ja kaksi parhainta koiraansa, jotka myös nostettiin roviolle. Vihdoin toi hän esille ne kaksitoista troialaista nuorukaista, jotka oli vangeiksi ottanut, surmasi heidät ja viskasi samaan rovioon. Kun kaikki siten oli valmiina, sytytti hän rovion tuleen ja huusi:
— Terve sinulle, Patroklos! Kaikki mitä olen luvannut, täytän nyt.
Kaksitoista etevimpien troialaisten poikaa seuraa sinua tuleen. Mutta
Hektoria en pane seuraasi; hänet repikööt koirat.
Kun liekit eivät heti ottaneet kohotakseen, nouti Akhilleus kultaisen maljan ja teki juoma-uhrin tuulienjumalille Pohjoiselle ja Lännelle. Ne saapuivatkin mereltä, lennättäen pilviä edellään, ja antoivat vauhtia tulelle. Koko yön seisoi Akhilleus malja kädessään rovion vieressä ja manasi kuolleen henkeä. Kun aamu valkeni, oli rovio räytynyt, ja niin pitkälle kuin hiilustaa ulottui, antoi Akhilleus kaataa viiniä. Sitten kerättiin luitten jätteet, ja siinä eroitettiin tarkasti Patrokloksen luut, jotka olivat keskustassa, troialaisten ja uhri-eläinten luista, jotka olivat syrjemmällä. Patrokloksen luut käärittiin kahdenkertaiseen ihrakalvoon ja kätkettiin kultaiseen uurnaan. Sitten mitattiin maahan ympyrä, mutta Akhilleuksen määräyksestä tehtiin se vaan kohtalaisen suuri, sillä hänen oman kuolemansa jälkeen piti sitä isonnettaman, sanoi hän. Ympyrän piiriin asetettiin kiviä kehäksi ja keskelle luotiin maasta kumpu.
Kun kumpu oli valmis, aikoivat akhaialaiset ruhtinaat poistua kukin telttaansa. Mutta Akhilleus pyysi heitä jäämään vielä ja sanoi aikovansa pitää taistelukisat vainajan kunniaksi.
Ensiksi pantiin toimeen kilpa-ajot, joissa ensimmäisenä palkintona oli kaunis ja taitava naisorja sekä suuri kolmijalka, toisena kuusitalvias hevonen, kolmantena loistava kattila, neljäntenä kaksi talenttia kultaa ja viidentenä kaksoismalja. Kun kaikki palkinnot oli tuotu nähtäville, sanoi Akhilleus:
— Tässä näette palkinnot, jotka odottavat voittajaa. Jos itse voisin ottaa osaa kilpailuun, veisin varmaan ensimmäisen niistä, sillä kuolemattomat hevoseni ovat epäilemättä nopeimmat kaikista. Tällä kertaa ne sentään seisovat ja surevat kunnon ajajaansa ja ovat senvuoksi kilpailun ulkopuolella. Mutta koettakaahan nyt te toiset valjakoitanne.