Epätoivoisena kääntyi Nestor takaisin, riensi Akhilleuksen leiriin ja kertoi, että nyt oli sekin mies kaatunut, josta Akhilleus Patrokloksen jälkeen oli enimmin pitänyt; häntä ryösti nyt Memnon parhaillaan. Tämän kuullessaan joutui Akhilleus raivoon, ja huolimatta äitinsä kiellosta juoksi hän sotavaunuihinsa ja hyökkäsi Memnonia vastaan. Heidän keskensä alkoi pitkä ja vimmattu kaksintaistelu, sillä molemmat olivat jättiläisiä voimiltaan ja taitavia aseitten käyttäjiä. Vihdoin onnistui Akhilleuksen työntää peitsensä Memnonin rintaan. Mutta kaatuneen varustuksia ei hän voinut ryöstää; ei liioin syntynyt mitään taistelua ruumiista. Sillä Zeus lähetti tuulien jumalat paikalle ja ne veivät kaatuneen Memnonin heti hänen omaan kotimaahansa.
Kun Memnon oli kaatunut, perääntyivät ethiopit ja troialaiset ja Akhilleus ajoi heitä takaa aina Troiaan saakka. Hän oli nyt lujasti päättänyt rynnätä sisään kaupunkiin, maksoi mitä maksoi. Huolimatta peitsistä tai nuolista mitään juoksi hän porttiholviin. Siinä tarttui hän portteihin kiinni ja koetti yliluonnollisilla voimillaan reväistä niitä salvoista irki, avatakseen siten tien toisille akhaialaisille.
Mutta nyt astui Apollon suuttuneena alas ja kävi vastustamaan Akhilleusta, niinkuin hän ennen kävi Patroklostakin vastaan. Jumalan silmät säkenöivät, nuolet helisivät viinessä hänen kupeellaan, maa järähteli hänen jalkainsa alla, ja jyrisevällä äänellä käski hän Akhilleusta poistumaan.
— Joko olet taas tielläni, kauko-ampuja? huusi Akhilleus uhkamielin. Kerran ennen tahdoit ikään riistää voiton käsistäni. Mutta nyt neuvon sinua lähtemään takaisin toisten jumalain luo, muuten saattaa peitseni ylettyä sinuun, niin kuolematon kuin oletkin.
Kuohahtaen vihasta kääntyi Apollon Pariksen puoleen ja kehoitti häntä ampumaan Akhilleusta. Paris jännitti heti jousensa ja ampui. Ja Apollon suuntasi nuolen siten, että se lävisti Akhilleuksen kantapään, ainoan kohdan, johon häntä voi kuolettavasti haavoittaa. Pistävä kipu kävi läpi koko sankarin ruumiin aina sydämmeen saakka, ja aivan kuin torni, jonka perustus on kaivettu ontoksi, kaatui hän romahtaen kumoon.
— Kuka ampui tämän kavalan nuolen? huusi hän, katsellen julmistuneena ympärilleen. Oi, että voisin tavata hänet rehellisessä taistelussa, niin repisin hänet kappaleiksi ja lähettäisin hänen kurjan henkensä Hadekseen! Minä aavistan, että se on ollut viekas Paris, ja että Apollon itse on suunnannut hänen nuoltaan.
Kiivaasti nykäisemällä tempasi hän nuolen haavasta ja viskasi sen kauvas luotaan. Sitten harppasi hän terveellä jalallaan ja peitseensä nojaten keskelle troialaisten joukkoa, ja surmasi kaikki, jotka vaan käsiinsä sai. Toiset pakenivat kauhun vallassa. Silloin työnsi hän peitsensä maahan, pysyttelihe sen nojalla seisaallaan ja huusi siinä karmealla äänellä pakenevien jälkeen. Mutta pian alkoivat hänen jäsenensä jäykistyä, hänen kätensä heltisivät peitsen varresta ja hän vaipui hengettömänä maahan.
Riemuhuudolla juoksi Paris esiin ja kehoitti troialaisia ryöstämään Akhilleuksen ruumista. Mutta samassa olivat siinä jo akhaialaisetkin pelastamassa sitä. Aias Telamonin poika kiskoi sen jälessään muurista loitommaksi ja Odysseus suojeli häntä hyökkääjiltä. Vihdoin saivatkin he yhdessä ruumiin turvalliseen paikkaan.
Taistelu jäi nyt muutamiksi päiviksi, sillä molemminpuolin oli paljon kaatuneita. Akhaialaisten leirissä poltettiin ja haudattiin ensin Antilokhos ja sitten Akhilleus. Akhilleuksen hautajaisiin tuli myös hänen äitinsä Thetis, kaikki merenneidot mukanaan; ruumiin ympärille asettuivat kaikki yhdeksän olympolaista runotarta laulamaan itkuja, ja Thetis ja Briseis ilmaisivat suruaan valittavissa virsissä. Polttamisen jälkeen kätkettiin Akhilleuksen luut samaan uurnaan ja samaan kumpuun kuin Patrokloksenkin.
Kun hautajaiskemut oli vietetty, pani Thetis toimeen taistelukisat ja jakoi suuria kalleuksia palkintoina voittajille. Vihdoin ilmoitti hän tahtovansa lahjoittaa poikansa verrattomat aseet sille akhaialaiselle sankarille, jonka avulla hänen ruumiinsa etupäässä saatiin pelastetuksi.