Olisiko kukaan saksalainen tyttö niin vapaasti ja samalla niin tosiystävällisesti muutaman minuutin tuttavuuden jälkeen ja ilman esittämistä keskustellut vieraan miehen kanssa? Eipä suinkaan — taikka vain harvinaisissa ja poikkeuksellisissa tapauksissa, ja tässä se tuli aivan kuin itsestään. Ja kuinka viehättävää oli katsella, kun hänen pikku sikaarinsa savu siroissa kiemuroissa työntyi hänen huultensa lomasta — entä itse huulet!
Taaskin pysähdyttiin asemalle — se oli Hanau, ja nyt otettiin käytäntöön kaikki vaunut, jotka täyttyivät israelilaisten perheiden kansainvaelluksesta viedäkseen heidät kotiseudulleen Frankfurtiin.
»Tänne mahtuu vielä neljä henkeä!» sanoi ylijunailija, joka aukaisi oven ja itse tarkasti, »käykää nopeasti sisään!»
»Mutta mee on viis henki, herr konduktöör», sanoi vanhahko nainen, jolla oli vasemmalla käsivarrella oikea jättiläiskori ja oikealla kirkuva lapsi.
»Lasta ei oteta lukuun», sanoi junailija, »rientäkää vain!»
»Mutta Jaakob täyty kans tulla — mee ei voi ero — Jaakob, miss sää on?»
»Tehkää niinkuin tahdotte!» huusi junailija, »minulla ei ole enää aikaa — se on viimeinen vapaa vaunu, muutoin täytyy pistää teidät kaikki eri vaunuihin.».
»Vanhurskas jumala — lapsista ero!» huusi nainen ja kiiti kuin nuoli ovesta sisään.
Olga livahti vikkelästi paikaltansa äitinsä puolelle, ettei joutuisi hänestä eroon, ja hiukan neuvokkaampana olisi Fritz voinut häntä seurata; mutta hän menetti oikean ja ainoan mahdollisen hetken, ja muutamaa sekuntia myöhemmin oli juutalaisperhe, mies, vaimo ja jälkeläiset, sysäytynyt hänen ja Olgan väliin. Vieläpä Jaakobkin oli päässyt sisään ja, kun ei enää saanut paikkaa, jäänyt seisomaan, mutta istuutui kuitenkin samassa, koska taakse nähtävästi otettiin vaunuja ja juna nykäisi, vanhemman puolattaren syliin, joka siitä hirmustuneena syöksyi pystyyn ja huusi junailijaa.
Fritz piti hänen puoltaan ja kutsui paikalle erään junamiehen antaen tälle ilmi ylimääräisen Jaakobin. Viimemainitun piti nyt mennä pois vaunusta hakemaan toista paikkaa, mutta äiti ei tahtonut. Jaakobin täytyi muka jäädä siihen, missä oli, sillä hän kuului perheeseen — kernaammin saisi joku toisista matkustajista mennä pois. Valitettavasti ei tämä esitys häntä yhtään auttanut — Jaakobin täytyi jälleen lähteä ulos ja hän katosi heti senjälkeen ulkona alkaneeseen hämärään äidin huutaessa kerta toisensa jälkeen: