Itsestään on selvää, että Fritz illalla ja Frankfurtiin saavuttua auttoi tavaroiden nostamisessa siellä aivan outoja naisia ja hankki heille ajoneuvot. Hän sai iloksensa myöskin luvan opastaa heidät esittämäänsä Landsbergin hotelliin ja voi siis ainakin vielä puoli tuntia olla heidän seurassaan ruokasalissa. Siellä sovittiin myös yhteisestä matkasta Mainziin seuraavana aamuna toisessa junassa, sillä ensimmäinen lähti kovin aikaisin, ja kun naiset — Olga oli ollut kerrassaan rakastettava — pian siirtyivät huoneisiinsa, jäi Fritz parhaimmalla tuulella vielä istumaan alakertaan ja tilasi pullon erinomaista Hochheimerviiniä.
Frankfurt! Mitä hän huoli Frankfurtista — mitä hän oli tänne hukannut tai mitä haettavaa täällä oli! Rahaa hän ei tarvinnut, ja kaikissa tapauksissa hän olisi yhtä hyvin voinut saada sitä kirjeellisesti; mutta tätä viehättävää perhettä — hän tarkoitti tietenkin tytärtä — hän ei voinut niin vain jättää näkyvistä, sillä harvoinhan sitä saa matkalla mieluisaa seuraa, eikä siitä voi kevytmielisesti heti luopua. Ja sitäpaitsi Mainz — hän hymyili itsekseen ajatellessaan »Rosa Raspea.» Klaus oli tosin sanonut hänelle, ettei perhe tätä nykyä ollutkaan Mainzissa, mutta eikö hän niin väittänyt pidättääkseen häntä menemästä heitä tervehtimään? Tekisikö hän näin, sitä hän ei vielä itsekään oikein tiennyt; saattoihan sentään sivumennen kuulustella, oliko perhe juuri nyt Mainzissa vai missä se oli, ja sitten menetellä, miten parhaaksi näkisi.
Seuraavana aamuna hän oli vähällä nukkua liikaa, niin makeasti hän uneksi kaikennäköisistä tarunomaisista lumoavista asioista, joissa kaunis venakko tai puolatar -— kumpi, sitä hän ei vielä itsekään tiennyt — luonnollisesti esitti pääosaa. Onneksi hän sentään heräsi kylliksi ajoissa pukeutuakseen valmiiksi ja syödäkseen hiukan joudutettua suurusta. Sitten tuli tarjoilija tuoden laskun ja ilmoitti samalla, että omnibus odotti jo ovella ja naiset olivat juuri astuneet siihen. Ja hän oli heti ensimmäisenä aamuna hidastellut — se oli tosiaan liikaa ja piti jollakin tapaa korjata.
Naiset istuivat tosiaan jo vaunussa ja näyttivät häntä odottaneen; oikeastaan omnibus ei ollut lähtenyt, ennenkuin oli saanut viimeisenkin hidastelevan matkustajan. Hän pyyteli hartaasti anteeksi ja oli samalla tulipunainen kasvoiltaan. Mutta Olga hymyili hänelle heti perin suloisesti, niin että hänen rikkomuksensa näytti olevan jo anteeksi annettu ja unohdettu, ennenkuin hän oli asettunut vaunussa paikalleen.
Ja kuinka ihmeellisen ihanalta nuori tyttö tänään näytti, — kuinka aamuraikkaalta, mutta vanhalla naisella oli aina vain eilinen valkea, kirjailtu ja hyvin likainen pukunsa, ja se jonkun verran häiritsi Fritziä. Onneksi hän istui nuoren vieressä ja tämä rupatti oikein mielellään ja nauroi vielä eilistä seuruetta Hanausta — juutalaisperhettä ja kadotettua Jaakobia ja hukkuneita avaimia.
Aurinko valaisi koko loistollaan hedelmällistä Mainzin ja Reinin laaksoa, jota pitkin he nyt kiitivät, ja vain lännen puolella kohosi synkkiä pilvivuoria, jotka yhä enemmän mustenivat ja sen vuoksi heittivät omituisen kajastuksen maisemaan. Se oli Ranskan vuoriston takaa nouseva ukkonen, joka arvatenkin siellä jo valoi maahan hurjaa ryöppyään, kun aurinko vielä paistoi täällä heleästi ja kirkkaana.
Mutta nopeastipa kului aika lyhyellä matkalla! Hän tuskin huomasi lukuisia pysäkkejä, ja tuntui siltä kuin olisi mennyt vain muutamia minuutteja lähdöstä siihen, kun he jo ratisivat komean Reininsillan ylitse Mainzissa ja veturi päästi kimeän, pitkän huutonsa.
»Mutta mihin te asetutte Mainzissa?» kysyi Fritz äkkiä kuin unesta heräten, sillä sitä hän ei vielä ensinkään ollut ajatellut.
Juna huristi juuri vallitusten ohitse ja sitten niiden puhki asemalle.
»Sitä en tosiaankaan vielä tiedä», vastasi Olga ollen melkein hämillään kysymyksestä; »voi sattua niin, että joku meitä odottaa asemalla.»