»No no, ei se mitään — tohtori Raspen talon löydätte vinosti vastapäätä, numero 32, luullakseni.»
»Kiitos!»
»Pyydän, odottakaa hiukan», jatkoi kuitenkin tohtori ja painoi pientä, salaista nastaa, jolloin Fritz kuuli alhaalta heikkoa kilinää. »Ovenvartijani on ensin avattava, muutoin voisi teille sattua alakerrassa taaskin ikävyyksiä. Siellä on eräitä naisia, jotka meidän oman väen kanssa seurustelevat viattomasti, mutta eivät voi sietää vieraita kasvoja.»
»Kiitän teitä», sanoi Fritz. »Olen saanut yhdestä kohtauksesta ihan kyltikseni, niin että sen muisto säilynee pari päivää.»
»Olen todellakin hyvin pahoillani», sanoi tohtori, Fritzin samalla huomatessa, kuinka hänen oli vaikea pidättää salaista nauruaan.
Hänellä ei ollut muuten erikoista halua sen kauempaa olla tohtorin pilkallisten katseiden alaisena. Alhaalta kuului oven avaamista, ja silloin hän, kumarrettuaan hyvästiksi, riensi portaita alas eikä pysähtynyt alakerrassakaan, jossa vain hätäisesti vilkaisi ympärilleen, olisiko taas vältettävä jotakuta vaarallista olentoa. Mutta käytävä oli ihan tyhjä, ja hän kiirehti alas toistakin porrasjaksoa, jonka päässä hänen kuitenkin piti sisemmällä ovella odottaa hitaasti jäljessä tulevaa sulkijaa.
Ja poskikin teki niin kipeää! Hän saattoi suorastaan tuntea, että se minuutti minuutilta paisui yhä enemmän. — Kirottu kapteeni merkillisine päähänpistoineen!
Ovenvartija tuli nyt alas ja avatessaan katsoi kieroon Fritzin ohitse hyvin omituinen piirre suun ympärillä. Fritz käänsi häneen päin mikäli mahdollista oikean poskensa, jottei toinen huomaisi onnetonta pullistumaa vasemmassa poskessa. Mies ei sanonutkaan mitään, päästi hänet etuhalliin ja avasi sitten varsinaisen ulko-oven. Vasta sitten, kun hän sen avasi, ja ennenkuin Fritz ennätti ulos, kysyi hän kuivalla ivallisella äänensävyllä, suunnaten katseensa taas toiseen suuntaan:
»Te kai ette ole vielä käynyt Nürnbergissä?»
»Piru teidät vieköön!» huusi nyt nuori maalari, vimmastuneena riipaisten oven auki ja rientäen kadulle.