»Jopa nyt hitto!» huusi Fritz säikähtäen. »Pyydän tuhannesti anteeksi», lisäsi hän kiireesti, »mutta te myöntänette, ettei sellainen kaima voi olla minulle erittäin miellyttävä.»
»On myöskin», jatkoi tohtori levollisesti lukemistaan, »antanut aihetta siihen perusteltuun epäluuloon, että hän mukavuudekseen vaihtaa nimeä. Tähän asti on hänen pyrkimyksenään ollut hännystellä kunnollisia perheitä, ollen erittäin kohtelias naisille, mutta hän odotti vain tilaisuutta, tehdäkseen jonkun tuntuvamman varkauden, ja katosi sitten jäljettömiin.»
»Näppärä mies!» myönsi Fritz.
»Hänen tuntemistaan voisi kenties vielä helpottaa», lopetti tohtori yhä lukien lehdestä, »että hän jonkun aikaa oli tekemisissä erään puolalaisen perheen kanssa ja varsinkin Bonnissa tilasi heille kortteerin, mutta ketään ei tullut. Myöhemmin häntä ei ole heidän seurassaan nähty, mutta kaikissa tapauksissa on häntä katsottava vaaralliseksi ja yleistä vahinkoa tuottavaksi olennoksi. Vasta Mainzissa on päästy jälleen hänen jäljilleen, siellä hän kirjoitti hotellin luetteloon taas toisen nimen — tällä kertaa hän oli parraton — ja sitten katosi ties minne. Viidenkymmenen taalerin palkinto on mainitun hotellin isännän puolelta luvattu hänen kiinniottajalleen.»
Tohtori vaikeni, ja Fritz, joka sattumalta katsahti naisiin, huomasi, kuinka heidän silmänsä olivat tuskallisessa ja odottavassa jännityksessä suunnatut häneen. Koska hän ei voinut muuta uskoa kuin että hekin tajusivat hänen asemansa kiusallisuuden, kun hänellä oli sama nimi kuin jollakin ihmisellä ja poliisin etsiskelemällä veijarilla, taikka ainakin käytetään hänen nimeään väärin, virkkoi hän olkapäitään kohouttaen:
»Niin, mitä sille voi? Nimi Wessel ei tosin liene kovin yleinen; mutta se mahdollisuus on kyllä olemassa, että se on myös hänen nimensä, ja siinä tapauksessa voin vain toivoa pääseväni pian poliisin avulla eroon tästä kaimasta.»
»Ettekö te itse tiedä mitään noista puolalaisista naisista?» sanoi Viola, ja hänen katseensa tuijotti häneen niin tutkivasti kuin etsivä poliisi.
»Mistä puolalaisista naisista, hyvä neiti?» kysyi Fritz, nyt tosiaankin ensi kerran ymmällä.
»No niistä», vastasi nuori tyttö, »joiden kamarineidolta te tänä aamuna otitte niin hellät jäähyväiset portailla ja jonka puolesta maksoitte lisäksi hotellilaskun.»
»Jopa nyt jotakin!» huusi Fritz katsellen nuorta naista kummastuneena. »Kysymys tuntuu kai epähienolta, mutta sittenkin: kuinka vanha te olette, arvoisa neiti?»