»Se kysymys», vastasi nuori Juno majesteettisen vihaisena, »ei ole ainoastaan epähieno, vaan hävytön!»
»Minun täytyy itse pyytää teitä lopettamaan tämän keskustelun, hyvä herra», sanoi nyt tohtori »sillä täytyyhän teidän käsittää näyttelevänne täällä sen jälkeen, mitä teille juuri olemme ilmaisseet, hyvin epäkiitollista osaa.»
Fritz nauroi nyt avomielisesti. »Te siis pidätte minua tuona veijarina, joka käyttää minun omaa nimeäni? Sitten on totisesti jalomielistä teidän puolestanne, ettei mielenne tee ansaita niitä viittäkymmentä taaleria, jotka Bonnin ravintolan isäntä on luvannut kiinnniottamisestani.»
Viola katsoi Fritziin julmistuneena, mutta ennen kuin hän ennätti mitään vastata — sillä hän tässä näytti puhetta johtavan — koputettiin ovelle hyvin kovasti, ja tohtorin huudettua: »sisään!» astui kaksi poliisimiestä yliviinurin ohjaamina huoneeseen.
»Tuossa on se herra, jota etsitte», sanoi yliviinuri hyväntahtoisesti hymyillen ja osoittaen Fritziä. — »Ikävä vain, että se mamselli jo aamulla ehti matkustaa, sillä minä luulen melkein, että tämä pari kuuluu yhteen.»
»Sinä kirottu lautasia nuoleva hännysherra!» karjaisi nyt Fritz, unohtaen naisten läsnäolon, vihansa vimmassa, »jos vielä uskallat sanoa yhdenkään sanan —»
»Pyydän, hyvä herra», keskeytti toinen poliisi, »teitä seuraamaan meitä; jos saan antaa neuvon, niin tulkaa, sillä muutoin asemanne vain pahenee.»
»Mainiota!» vastasi Fritz nauraen ja Laski leikillisyytensä taas valloilleen, sillä olihan tämä juttu etusijassa hullunkurinen. »Sehän vielä puuttuikin. Älkää pelätkö, ankaran oikeuden arvoisa valvoja, että tahtoisin tuottaa teille pienintäkään vaikeutta; sallinettehan vain, että annan tälle herra tohtorille isäni suosituskirjeen, vaikkei siinä tarkoituksessa, että hän voisi oikeudessa todistaa, kuka minä olen. Tässä, arvoisa herra; koska en sitä enää aio käyttää, kelpaa se teille ehkä kahtena puoliskona. Se voinee sittenkin vakuuttaa sekä teille että lempeälle tyttärellenne, neiti Violalle, että minä olen juuri se, joksi itseäni sanon, taidemaalari Friedrich Wessel.»
Samalla hän otti taskustaan kirjeen tohtori Raspelle, repi sen keskeltä kahtia ja laski sen sitten kohteliaasti pöydälle. Hän lausui myös naisille kunnioittavat jäähyväiset, eikä häneltä jäänyt huomaamatta, että Rosa katsahti häneen arkana ja ikäänkuin hämillään, mutta Viola seisoi yhä uhmaten; sitten laskien levollisesti kätensä hiukan hämmästyneen poliisin käsivarrelle hän astui ovesta ulos käytävään.
Hänen tavaransa piti tietysti myös viedä poliisikamariin tarkastettavaksi; hän tilasi hevosen, mutta samalla myöskin kaupunginpalvelijan, joka sai tehtäväkseen rientää kanslianeuvos Brunon luo mukanaan avoin kirjelappu. Siinä hän pyysi kanslianeuvosta saapumaan viipymättä poliisikamariin ottaakseen siellä vastaan erään kirjeen ja vapauttaakseen hänet epämieluisasta tilanteesta, koska he olivat persoonallisesti tuttuja.