"Kuulkaas — minäpä sanon teille jotain", huudahti Lischke lyöden kämmenellänsä pöytään, "minulla on eräs tuuma, ja jos suostutte siihen, teette minulle mieliksi. Jääkää pariksi päivää luokseni — meillä on vierashuone, ja te ette häiritse meitä lainkaan — tutustukaa sillaikaa paikkakuntaan, ja minä tiedän varmasti, että se tulee miellyttämään teitä."
"Tarjouksenne, arvoisa herra, tuli hieman kevytmielisesti tehdyksi", sanoi Mac Donald hymyillen. "Mitähän jos otan sanoistanne kiinni?"
"No tuohon käteen!" huudahti Lischke ojentaen hänelle kätensä.
"Olkoon menneeksi — käytän hyväkseni vierasvaraisuuttanne muutamia päiviä", sanoi Mac Donald hetken epäröityään, "enkä ollenkaan epäile, ettenkö tulisi mieltymään uuteen ympäristööni".
"Se on järkevää puhetta", huusi Lischke hyvillään hieroen käsiään, "ja nyt toivottavasti saamme pian antaa palttua tuolle hupsulle, nykyiselle tohtorillemme, Dingskirchen vai mikä hän lie nimeltään".
"Olisin kuitenkin mielissäni", keskeytti Mac Donald, "jos piakkoin saisin tiedon laivoista, jotta tavarat tulisivat ajoissa lähetetyiksi, kun ne saapuvat. Haluaisin myöskin kirjoittaa muistiin jonkun laivakonttorin osoitteen, jonne ne voisin jättää."
"Jaa niin, linnunnahkojenne takia", muisti Lischke. "No hyvä, kuulkaahan. Menkää nyt kohta tohtori Spiegelin luo kysymään. Hän on ystävällinen, hauska mies, vaikka hänellä onkin hiukan hupsuja aatoksia päässään. Tyttäreni laittaa sillaikaa huoneenne kuntoon, ja — mutta peijakas, missä se tyttö oikeastaan piileksii? — Ettekö ole nähnyt Susannaa, rouva Hohburg?"
"Hän meni äskettäin puutarhaan", vastasi nainen.
"Minä menen kohta hakemaan", sanoi Lischke lähtien huoneesta ja jättäen vieraansa naisen kanssa kahden.
" Hohburg -nimi", sanoi vieras hetken vaitiolon jälkeen, "herättää mielessäni vanhoja, rakkaita ja tuskallisia muistoja. Miltä seudulta Saksaa olettekaan kotoisin, jos saan kysyä?"