"Kas niin, rakas kapteeni, nyt olen kokonaan palveluksessanne."
"Olette pitkäpiimäistä väkeä täällä maalla", nauroi merimies.
"Tuokiossahan se kävi, rakas kapteeni, ja nyt asioihin. Tämä herra haluaa lähettää Saksaan laatikollisen linnunnahkoja — kuuluu teidän alaanne, hyvä Breyfeld — ja siksi olen suosittanut hänelle teitä ja laivaanne. Olette varmaankin ystävällinen ja…"
"Pidän kyllä huolen siitä", vastasi merimies nyökäyttäen päätään. "Lähettäkää vain osoitteella varustettuna laivaan."
"Mutta tietäkää, rakas kapteeni, että tavarat eivät saa kastua — ne ovat linnunnahkoja…"
"Olkoot vaikka nukennahkoja — en kai minä niitä jätä kannelle ajelehtimaan. Mutta heretkää jo joutavasta roskasta — viinuri, tuokaa meille vielä pullo samaa lajia — ymmärrättekö?"
"Milloin aiotte lähteä matkalle, herra kapteeni?" kysyi nyt Mac Donaldkin merimieheltä, joka jälleen täytteli tyhjentyneitä laseja. Kapteeni nytkähytti olkapäitään.
"Epätietoista, hyvä herra — toivon olevani valmiina viikon kuluttua, jos rahti saapuu ajoissa laivaan. Mutta vaskimalmi Burra-Burran kaivoksista on vielä matkalla ja tiet ovat kehnot. Kahta viikkoa kauempaa en kuitenkaan odota missään tapauksessa. Mikä silloin ei ole laivassa, saa jäädä."
"No, onnea matkalle siis, kapteeni!" huudahti tohtori Spiegel kohottaen lasinsa.
Kun kapteeni oli juonut maljan, kysyi hän täyttäen tyhjät lasit uudelleen: "Sattuvatko herrat ehkä tuntemaan täälläpäin tai jossakin Adelaiden lähistöllä erästä tilanomistaja Hohburgia? Hitto vieköön, hän kuuluu asuvan täällä Etelä-Austraaliassa, mutta en ole saanut selville missä. Tunnen miehen Saksan-ajoilta, ja olisi hauska saada edes tietää miten hän voi."