»Kyllä, isä», vastasi Frits. »Isällähän on magneetti, joka näyttää ihan hevosenkengän kaltaiselta ja vetää luoksensa kaiken, mikä on raudasta.»
»Minullakin on magneetti», kertoi pikku Maria; »se on punainen, ja kun minulla on pienet kalani vedessä ja pieni peltinen veneeni ja pidän magneettia vedessä, niin tulevat ne uiden täyttä vauhtia ja riippuvat niin lujasti magneetista, että minä voin vetää ne ylös vedestä.»
»Nyt tiedätte molemmat mitä tarkoitan», sanoi isä. »Sinun on sitäpaitsi muistettava, Maria, että jos magneetti on punainen, on se ainoastaan siksi, että se on sellaiseksi maalattu. Mutta mistä se johtuu, että tämä magneettinen rauta vetää muun raudan luokseen ja pitää sen kiinni, on jotakin, jota emme tiedä; se riippuu eräästä luonnonvoimasta. Jumala on sen siten asettanut, ja meidän käy tämän asian suhteen samoin, kuin monen muun luonnonilmiön suhteen; me emme voi sitä selittää. Me näemme ainoastaan, että niin on.
»Kauvimpana pohjoisnavan luona, tai ainakin sen läheisyydessä on jotakin, jota yhtä vähän voimme selittää, eräs voima, joka vetää magneetin luokseen. Tietenkään ei tämä voima ole tarpeeksi suuri, voidakseen pitkän matkan päästä järkäyttää magneettia tai rautaa paikoiltaan. Mutta jos neulan kärkeä sivellään magneetilla ja sitten asetetaan tämä neula keskikohdaltaan toisen neulan kärkeen, esim. kuten minä nyt asetan tämän lyijykynän sormeni päähän, niin osoittaa magneetilla sivelty neulankärki vakavasti ja säännöllisesti pohjoista kohden. Missä tahansa oltaneekin maan päällä, vaikkapa niin kaukana, ett’ei pitemmälle voitaisi päästä, siis etelänavalla, niin viittaa magneetilla sivelty neulankärki kuitenkin alati pohjoiseen päin. Jotta nyt aina voitaisiin tietää, missä pohjoinen on, on keksitty pieni kone, jota nimitetään kompassiksi, ja minä olen teitä varten Valmistanut sellaisen täksi illaksi.»
Näin sanoen isä nousi ylös ja meni kirjoituspöytänsä luo noutamaan vähäistä messinkirasiaa.
»Katsokaa, lapseni», sanoi hän, »tämä n.s. kompassi ei oikeastaan ole mitään muuta, kuin jonkinlainen kellonkuori, ontto ja lasi päällä. Tästä keskikohdasta pistää esiin pieni, teräväpäinen nasta; tämän nastan päässä keinuu neula, joka on asetettava niin, että se pysyy täydellisesti tasapainossa, eli toisin sanoen vaappuu, minkä kautta se helpoimmin pannaan liikkeelle. Näettekö kärjen? Se on varustettu pienillä vä’illä, aivan kuin nuoli, mutta tämä ainoastaan siksi, ett’ei sitä sekoitettaisi nuolen toiseen päähän. Tämä magneetilla sivelty kärki osoittaa aina tuota seinää kohden; pohjoinen on siis siellä. Jos nyt käännän kompassin miten tahansa, niin osoittaa tuolla sisällä oleva neula kuitenkin aina uskollisesti samalle suunnalle. Kun minulla on tuollainen kompassi, niin tarvitsee minun ainoastaan katsoa, miten kärki osoittaa, tietääkseni heti, missä pohjoinen on. Mutta jos tiedän, missä pohjoinen on, voin myös helposti löytää muut ilmansuunnat. Voitko sanoa minulle, Frits, mitenkä tämä tapahtuu?»
»Voin, isä, sen voin; jos tiedän missä pohjoinen on, niin tiedän myöskin, missä etelä on, sillä sehän on vastapäätä pohjoista.»
»Aivan oikein, lapseni. Neulan vastakkainen kärki osoittaa siis etelää kohden. Kuten jo olen sanonut teille, ovat kaikki kartat laaditut siten, että pohjoinen on ylöspäin, kun asetatte kartan eteenne; etelä on siis alaspäin kartalla — vai kuinka?»
»Niin on.»
»No, missä sitten on itä?»