N.k. kalastajamaja oli huvittelupaikka, johon sen kaupungin asukkailla, missä Fritsin ja Marian vanhemmat asuivat, usein oli tapana lähteä kahvia juomaan ja soutelemaan lammelle. Talo oli muutaman sadan askeleen päässä joesta, josta lampikin sai vetensä.
Ennen kun mentiin sisälle, vei isä molemmat sisarukset paikalle, johon oli kaivettu kapea kaivanto, jonka kautta johdettiin osa joen vedestä lampeen. Lampi täyttyi tällä tavalla, ja se vesi, mikä ei mahtunut siihen, johdettiin pois toiselta puolen, aivan kuten isä jo oli kertonut heille.
Pienessä, hymyilevässä puutarhassa, joka oli rakennuksen edessä, istui jo useita vieraita pöydän ääressä, ja suuri joukko lapsia juoksenteli puutarhassa, leikkien haukkaa ja kyyhkystä. Frits tapasi heidän joukostaan muutamia koulutovereja, ja hän ja Maria pyysivät vanhemmilta luvan saada leikkiä heidän kanssansa.
Sen saivat he varsin kernaasti, ja lapset huvittelivat nyt parhaansa mukaan vähintäänkin tunnin ajan. Mutta luonnollisestikaan eivät he silti unhoittaneet kahvia ja leivoksia; — ja tässä kalastajamajassa olikin oikein oivallisia leivoksia tarjona.
Vanhemmat olivat tällä välin tulleet katsomaan lapsia, miten he leikkivät, kunnes nämä vihdoin lakkasivat siitä ja rupesivat poimimaan raakkuja ja kukkia. Muutamat tytöistä osasivat sitoa seppeleitä kukista; pojat juoksivat tai hyppäsivät kilpaa, ja ken parhaiten juoksi tai hyppäsi, sai seppeleen palkinnoksi.
Frits saattoi juosta hyvin nopeasti ja oli myös saanut erittäin kauniin seppeleen, josta hän oli varsin ylpeä. Olihan hän kunniallisesti ansainnut sen, ja kaikki, minkä itse ansaitsemme, lahjoittaa meille paljon suurempaa tyydytystä kuin se, minkä saamme lahjaksi.
Useat perheet olivat tällä aikaa vuokranneet veneitä ja liikuskelivat nyt lammella. Kun Fritsin ja Marian isä tiesi, että hän sillä valmistaisi heille suuren ilon, otti hänkin veneen.
Siitä syntyi sanomaton riemu, kun Frits ja Maria nyt saivat astua veneeseen ja lähteä itse poimimaan noita kauniita keltaisia ja valkoisia lumpeita. Pian oli heillä suuri vihko näitä kukkia. Mutta heidän täytyi olla sangen varuillaan, kun he poimivat niitä; sillä lumpeet olivat hyvin lujasti kiinni pitkissä, sitkeissä varsissa, ja Frits oli kerran putoamaisillaan laidan yli veteen. Maria silloin kovasti peljästyi; ja joka kerta, kun Frits sitten kumartui laidan yli tavoittaakseen kukkaa, piti hän häntä lujasti kiinni takinliepeestä.
Kun oli poimittu kukkia tarpeeksi, tahtoi Frits koettaa soutaa venettä. Soutaja suostui tähän mielellään; mutta Frits ei ensi kokeessa onnistunut. Siitä, joka istui katselemassa, näytti soutaminen helpolta asialta; eikä soutajakaan näyttänyt tuntevan itseään vähintäkään rasittuneeksi soutamisesta. Mutta kun Fritsin itsensä piti koettaa, ei se tahtonut onnistua.
Siten on monen asian laita tässä maailmassa; ne näyttävät niin yksinkertaisilta, mutta kuitenkin vaativat ne jonkinlaista taitavuutta tai ainakin jonkun verran harjoitusta, sanalla sanoen, tarpeellista kätevyyttä. Jos kerran sitä on saavutettu, niin työ kyllä menestyy; mutta sen vuoksi on itse tartuttava kiinni, muuten ei opita koskaan.