Niin tässäkin. Frits oli niin kauvan katsellut, että hän lopuksi uskoi osaavansa asian ilman muuta. Mutta kun hän tarttui airoon, ei siitä tahtonutkaan tulla niin mitään; ja vasta kun kalastaja muutamia kertoja oli hänelle perusteellisesti näyttänyt, miten se oli tehtävä, ja hän itse koettanut useampia kertoja, käsitti hän asian ja huomasi nyt, ett’ei kaikki ole niin helppoa, kuin miltä näyttää.
»Nyt ymmärrät kyllä», sanoi isä, »kuinka menetellään, kun venettä kuljetetaan eteenpäin airon avulla. Se tapahtuu samalla tavalla, kuin milloin uidaan, vaikka silloin ne ovat käsivarret ja jalat, jotka toimivat airoina. Kun soudat ja kuljetat airoa lappeellaan veden läpi, niin painaa se vettä vastaan ja työntää kelluvaa venettä eteenpäin. Mutta jos sitävastoin viet airon terävällä syrjällään veden läpi, menee se sen läpi liian helposti, voidakseen ajaa venettä eteenpäin. Se ei näet kohtaa vastusta, eikä sen vuoksi voikaan käyttää voimaansa. Airon lapa sitävastoin koskettaa paljon enemmän veteen samalta kertaa, eikä siis voi yhtä helposti halkoa sitä ja ajaa sen kautta venettä eteenpäin. Mutta tule nyt tänne, niin näytän sinulle, kuinka veneessä pidetään peräät.»
»Pidetään perää, isä — mitä se on?» kysyi Frits.
»Perän pitäminen veneessä on», vastasi isä, »kun sille annetaan määrätty suunta. Se voi tosin näin pienessä veneessä, kuin tämä on, tapahtua airoillakin; mutta se käy paljoa helpommin pienen, tähän perään kiinnitetyn liikkuvan laudan avulta, jota nimitetään peräsimeksi eli ruoriksi. Tämän taidon ovat ihmiset oppineet tutkimalla kaloja, jotka kaikki hyvältä Luojalta ovat saaneet leveän pyrstönsä sellaiseksi peräsimeksi. Sitä mukaa kun ne kääntävät tätä peräsintä oikealle tai vasemmalle, saa niiden ruumis sen suunnan, johon ne haluavat liikkua.
»Katsohan, poikani, jos nyt painan tätä pientä peräsintä vasemmalle, s.o. ohjaustankoa oikealle, niin täytyyhän veden puristua sitä vastaan, eikö niin? Vesi siis pysähtyy ja työntää sitä osaa veneestä, missä peräsin on, jonkun verran taaksepäin eli oikealle. Mutta kun veneen takaosa poikkeaa oikealle, niin täytyy etuosan mennä vasemmalle. Jos sitävastoin painaa peräsintä oikealle, s.t.s. ohjaustankoa vasemmalle, niin puristuu vesi oikeata kylkeä vastaan ja painaa perää vasemmalle, siis täytyy keulan mennä oikealle. Siis, toistaakseni asian, jos painan peräsintä vasemmalle, niin kääntyy myöskin veneen keula vasemmalle; jos painan sitä oikealle, niin menee keula eli kokka, joksi sitä myös nimitetään, samoin oikealle. Jos sitävastoin pidän peräsimen vallan suorassa, niin että vesi aivan tyynesti ja hiljaa voi virrata ohi sekä oikealta että vasemmalta, ei peräsimellä luonnollisesti ole mitään vaikutusta, ja vene kulkee silloin suoraan eteenpäin.
»Sen vuoksi onkin vene, kuten tämä, rakennettu melkein kalan muotoiseksi, pitkäksi ja edestä suipoksi, että se helpommin voi halkoa vettä. Molemmilla puolilla olevat airot vastaavat kalan eviä, peräsin sen pyrstöä.
»Mutta nyt, lapset, luulen olevan ajan ajatella kotimatkaa», sanoi äiti. »Aurinko on jo jotensakin alhaalla, ja meillä on pitkä matka kuljettavanamme.»
Lapset olisivat kyllä mielellään tahtoneet soudella lammella vielä hetkisen, ja etenkin oli Fritsin vaikea jättää peräsintä, jonka isä oli hänelle antanut. Mutta vanhemmat tietävät aina, mikä on parasta heidän lapsilleen; ja yhtä paljon kuin Fritsin ja Marian vanhemmat olivat päivällä nähneet vaivaa valmistaakseen lapsilleen huvitusta, yhtä paljon huolehtivat he nyt siitä, ett’eivät pienokaiset joutuisi alttiiksi kostealle yö-ilmalle ja sen kautta tulisi sairaiksi.
Isä antoi sen vuoksi Fritsin ohjata maihin. Frits koetti pitää venettä määrätyssä suunnassa; mutta se ei tahtonut hänelle onnistua. Milloin ohjasi hän liiaksi oikealle, milloin liiaksi vasemmalle, niin että isän lopuksi täytyi häntä auttaa.
Vihdoinkin oltiin maallenousupaikan luona. Isä maksoi kalastajalle hänen vaivoistaan ja veneestä, ja sitten kulki tuo pieni perhe valtamaantietä pitkin hitaasti takaisin kaupunkiin.