»Lopuksi, kun jälleen olemme kuun ja auringon välissä, voimme nähdä koko auringon kirkkaasti valaiseman kuunpuolikkaan; toisin sanoen, kuu näyttää silloin pyöreältä kuin aurinko, kirkkaalta ja säteilevältä, ja silloin on meillä uudelleen täysikuu.»
»Mutta», huomautti Frits nauraen, »jos isä pitää palloa tuolla tavoin, niin että varjo isän päästä lankeaa siihen, niin tulee kuu silloinkin pimeäksi, emmekä me saakaan täysikuuta.»
»Siinä olet vallan oikeassa», vastasi isä; »siiloin me saamme kuunpimennyksen.»
»Kuunpimennyksen!» huudahtivat molemmat lapset ihmeissään.
»Niin, juuri kuunpimennyksen. Minähän esitän maata; kun nyt siis maa on ihan suorassa linjassa auringon ja kuun välillä, niin että se luo varjonsa kuuhun, tulee tämä sen kautta pimeäksi. Kuunpimennys ei siis ole muuta, kuin että maan varjo lankeaa suoraan kuuhun.»
»Mikä sitten on auringonpimennys, isä?.» kysyi Maria.
»Auringonpimennys, lapseni, syntyy samasta syystä», vastasi isä. »Kun maan ympäri kulkeva kuu joutuu suoraan meidän ja auringon väliin, niin etteivät auringonsäteet enään voi langeta maahan, tulee meille pimeä niin pitkäksi aikaa kuin kuu tällä tavoin on maan ja auringon välissä, ja meillä on silloin se, jota me nimitämme auringonpimennykseksi. Mutta taivaan avaruus on suuri, lapseni, ja kun kuun täytyy tulla aivan linjaan maan ja auringon Välille taikka maan samoin auringon ja kuun välille, jotta voi tulla täydellinen auringon- tai kuunpimennys, niin tapahtuu vain hyvin harvoin, että meillä on sellaisia.»
»Mutta miksi sitä nimitetään, kun aurinko joskus joutuu kuun ja maan väliin?» kysyi Maria.
»Se ei milloinkaan voi tapahtua, lapseni», vastasi isä hymyillen. »Aurinko on hyvin etäällä meistä; ja kun maa ja kuu aina yhdessä, määrätyn matkan päässä, kulkevat auringon ympäri, ei tämä myös voi koskaan joutua niiden välille.
»Mutta tämä on kaikki, mitä teidän tarvitsee tietää kuusta; ja ainoastaan sen tahdon lisätä, että kuu neljässä viikossa [tai, lähemmin määrättynä, 29 1/2 vuorokautta. Suoment. muist.] kerran kiertää maan ympäri, minkä kautta se sinä aikana, joka kuluu täysikuusta toiseen, kasvaa ja jälleen säännöllisesti vähenee. Yhtä säännöllisesti nousee se idästä ja laskee länteen, minkä vuoksi voidaan kuunkin avulla määrätä nämä ilmansuunnat.