»Sitten hän on meidän käsissämme!» huusi nuorempi riemuiten, ja juosten ovelle hän sanoi kyytimiehelle, että tämän oli pidettävä itseään valmiina lähtemään tuossa tuokiossa Koburgiin.
»Koburgiin!» huudahti tämä perin hämmästyneenä, »Lichtenfelsin kauttako?»
Kauppaneuvoksen sydän lakkasi sykkimästä, mutta vanhempi teki pikaisen lopun hänen tuskastaan »Jumala varjelkoon», huusi hän, »me menemme Banzin kautta, siten lyhenee tie koko lailla, ja me voimme kahdessa tunnissa olla Koburgissa. Tule Heinrich, juo oluesi loppuun, emme saa enää hukata silmänräpäystäkään. Asiasta toiseen, mikä on nimenne, hyvä herra?»
»Minunko nimeni?» huudahti kauppaneuvos, jolle kysymys oli tehty, ällistyneenä. »Müller— kauppias Müller.»
»Ottakaa vastaan sydämellisin kiitoksemme — te olette tehnyt meille erittäin suuren palveluksen. Onko kaikki järjestyksessä, kyytimies?»
»Kaikki», sanoi tämä tyhjentäen lasinsa yhdellä siemauksella ja ojentaen sen jonkinlaiselle edeskäyvälle.
»Siis Koburgiin!» huusi nuorempi, hypäten veljensä edellä vaunuihin, ja hetkistä myöhemmin vierivät ajopelit ratisten Banziin vievää tietä, ajajan soittaessa iloisesti torveaan. Mutta kauppaneuvos jäi kuin lattiaan juurtuneena paikoilleen ja tuijotti vaunujen jälkeen niin kauan kuin saattoi seurata niitä katseellaan.
»Suvaitsetteko vielä lasillisen oluita, herra Müller?»
Mahlhuber katsoi aivan ällistyneenä ympärilleen, muistaen sitten, että itsehän hän oli ilmoittanut sen nimen, ja käyden tummanpunaiseksi kasvoiltaan. Kiireesti kiittäen hän kääntyi poispäin edeskäyvästä, maksoi juomansa oluen ja lähti sitten itse takaisin Lichtenfelsiin, mutta ei yhtä iloisella mielellä kuin oli tänne tullut.