»Ovat asuneet?» kysyi vanhempi, käyden tarkkaavaiseksi.
»Niin —», sanoi kauppaneuvos ja tunsi sitä sanoessaan, kuinka hänen valheensa kietoi hänet yhä lujemmin selkkausten verkkoon, johon hän auttamattomasti takertuisi, jollei nopeasti yhdellä iskulla vapauttaisi itseänsä siitä. Harkitsemisaikaa hänellä ei ollut laisinkaan, ja vain jonkinlaisesta vaistosta hän änkytti: »Niin, ovat asuneet, mutta — mutta — nainen on matkustanut!»
»Mihin?» huusivat molemmat yht'aikaa.
Kauppaneuvos Mahlhuber ei ollut vielä eläissään ajatellut niin nopeasti kuin tällä hetkellä. Heti kun nuo molemmat hirveät miehet tulisivat Lichtenfelsiin, jossa miltei jokainen kipsi rautatieasemalla tunsi hänet ja jossa asema poliisi piti häntä erikoisena ystävänään, olisi hän hukassa. Sieltä he tietysti ensiksi kyselisivät tietoja. — Poliisille hän oli ilmoittanut tytön veljentyttärekseen, ainakin ääneti sietänyt, että tyttö nimitti häntä sedäkseen, ja kaikki hänen matkatavaransa olivat siellä: hän ei voinut mitenkään päästä pakoon heidän käsistään. Sinne he siis eivät saisi lähteä, ja vain yksi ainoa keino oli, millä hän voisi voittaa ainakin pari tuntia.
Salamannopeasti risteilivät ajatukset hänen päässänsä, ja epätoivoissaan, itsesäilytysvaistosta, tarttuen viimeiseen keinoon hän huudahti nopeasti ja päättäväisesti: »Koburgiin — he matkustivat molemmat noin tunti sitten — tuskin siitä on niinkään kauan, ja juuri samalla hetkellä kun lähdin tänne — suljetuissa vaunuissa Koburgiin. Tiedän, että he vielä asemalla kysyivät matkatavarain hoitajalta Koburgin parasta majataloa, ja jollen erehdy, neuvoi tämä heitä menemään 'Karhuun'.»
Kauppaneuvos valehteli kuin hautakivi.
»Ja sen te tiedätte varmasti?» huudahti nuorempi miehistä.
»Sen tiedän varmasti — he aikoivat syödä päivällistä Koburgissa ja matkustaa sitten Sonnebergiin.»
»Sieltäpäin varmaan se vanha vintiö on kotoisin», huudahti vanhempi vilkkaasti. »Ja hän oli mukana?»
Kauppaneuvos puri huultaan, mutta näytti olevan lujasti päättänyt olla ottamatta tällä hetkellä mitään pahakseen, ja sanoi: »Vanhaa herraa en itse nähnyt, mutta matka-arkku oli sidottu vaunujen taakse.»