»Tässä vaununosastossa on kauppaneuvos Mahlhuber», sanoi poliisin kohtelias ääni — ja Mahlhuberin veri tyrehtyi — hänen valtimonsa lakkasi lyömästä.
Ovi kiskaistiin samassa auki, ja joku nuori mies katsahti sisälle; veturin kimeä vihellys ei kuitenkaan suonut hänelle valinnan varaa, ja hän hyppäsi nopeasti ylös rautaisia portaita, kääntyi ovessa, ottaakseen vastaan matkalaukun, ja auttoi sitten jonkun nuoren naisen vaunuun. Ovi suljettiin. »Matkalippunne, hyvät herrasväet», sanoi junailija, ja juna lähti hitaasti liikkeelle.
14. TAAS MATKALLA
Kun kauppaneuvos näki naisen hatun, hengähti hän vapaammin: hän oli pelastunut, juna oli liikkeellä, eikä noiden kahden raivoavan miehen takaa-ajoa tarvinnut enää ajatellakaan. Se vain hänen vielä oli tehtävä, että poistui Burgkundstadtissa asemalta niin huomaamatta kuin suinkin, eksyttääkseen kenties myöhemmin tulevat takaa-ajajat jäljiltä, ja kun häntä ei siellä tunnettu, niin täytyi ollakin helppoa kirjoituttaa väärä nimi luetteloihin oman nimen sijasta. Passia ei häneltä koko matkalla ollut kukaan kysynyt.
Molemmat nuoret ihmiset, jotka istuivat samassa vaununosastossa kuin hänkin, olivat sillä välin nopeasti ja salaperäisesti kuiskailleet toistensa kanssa ja erittäinkin nainen oli useita kertoja kääntänyt päätään häneen päin. Mutta viimeisten katkerain kokemusten johdosta kauppaneuvos oli lujasti päättänyt olla enää ryhtymättä tällä matkalla keskusteluihin kenenkään kanssa, olkoonpa kysymyksessä kuka hyvänsä. Eihän voinut koskaan tietää, mitä kaiken takana oli, ja erittäinkin naisista hän oli saanut näiden parin päivän kuluessa aivan tarpeeksi asti kokemuksia.
»Jollen tykkänään erehdy», puhutteli silloin nuori nainen kauppaneuvosta, joka lämpimästä ilmasta huolimatta oli kietoutunut vaippaansa, »oli minulla jo eilen ilo matkustaa kanssanne samassa vaununosastossa, hyvä herra, ja olen jäänyt teille suureen kiitollisuudenvelkaan».
»Minulle?» sanoi kauppaneuvos ja katsoi naapuriaan suurin pelästynein silmin, »minulle kiitollisuudenvelkaa?» Hän hypähti kuitenkin äkkiä istuimeltaan: »Kaiken pyhän nimessä — sehän — sehän on minun veljentyttäreni!»
»Hyvä herra, en voi teille sanoakaan, kuinka suuren palveluksen meille eilen teitte esiintyessänne ystävällisesti setänä», puuttui nyt nuori mies syvästi punastuvan nuoren naisen sijasta puheeseen; »Marie-parkani, joka rakkaudesta minuun pakeni vihaamaansa avioliittoa, kun hänen isäpuolensa tahtoi pakottaa häntä, olisi kyllä joutunut ilmiannetuksi ja sitten joka tapauksessa lähetetty kotiinsa, ennenkuin olisin voinut saada tiedon hänen tulostaan. Nyt sitä ei enää tarvitse pelätä, ja me olemme juuri matkalla esittelemään itseämme hänen isällensä, jonka täytyy hyvällä tai pahalla mukautua siihen, mitä kerran on tapahtunut.»
»No, onnittelen teitä», sanoi kauppaneuvos varsin kaksimielisellä äänellä. »Jos muutoin joudutte niiden kahden nuoren miehen käsiin, — neidin veljien, jollen erehdy, — jotka lähetin tänään Staffelsteinistä Koburgiin, päästäkseni vain heistä erilleni, niin kiitänpä Jumalaani, jos en ole lähellä.»
»Onko veljeni lähetetty Koburgiin?» huudahti nuori nainen, ruveten tarkasti kuuntelemaan, ja kauppaneuvoksen täytyi nyt kertoa, kuinka se oli tapahtunut ja mitä tuskia hän itse silloin oli rikostoverina kärsinyt. Molemmat nuoret kuuntelivat häntä aluksi aivan vakavina; mutta nuoren naisen kauniit, ruusuiset kasvot välähtelivät ja värähtelivät silloin tällöin kuin auringon kimmellys puron ailahtelevilla aalloilla, hänen suurissa ruskeissa silmissään säkenöi tuskin enää pidätettävissä oleva iloisuus, ja kun kauppaneuvos vihdoin pääsi siihen kohtaan, missä veljet olivat kysyneet häneltä, oliko hän kenties itse tuo vanha herra, ei hän enää voinut hillitä itseään vaan purskahti nauruun. Että se kajahti niin kirkkaana ja hopeanheleänä, ja että pikku kasvot samalla näyttivät niin somilta ja hyväntahtoisilta se ei voinut rauhoittaa kauppaneuvosta, ja kooten yhteen koko suuttumuksensa kärsityn vääryyden ja häpeällisen kohtelun johdosta hän sanoi vihaisimmin äänenpainoin ja katsein, mutta kuitenkin kohteliaasti, mikä oli aina hänelle ominaista: »Arvoisa neiti, teidän on kyllä hyvä nyt nauraa, mutta jos teidän maksanne —»