Palvelija. Imperialin kreivitär on jo kolmasti kysynyt teidän armoanne.
Fiesko. Lempo vieköön! Näytelmän täytyy kyllä alkaa! Sano hänelle, että minä olen kohta siellä! — Odota — Minun rouvani pyydät sinä menemään laulusaliin ja odottamaan minua seinäverhon takana. (Palvelija pois). Minä olen pannut paperille teidän kaikkien tehtävänne, jos kukin täyttää osansa, ei ole enää muuta sanottavaa. Verrina käy edeltäpäin satamaan ja, kun laivat on vallattu, antaa hän kanuunalla alottamisen merkin. Minä menen; minua kutsuu vielä tärkeä työ. Te kuulette pienen kellon äänen ja tulette kaikin minun laulusaliini — Sillä välin käykää sisälle — ja maistelkaa minun kyprolaistani! (Eroavat).
YHDESTOISTA KOHTAUS
Laulusali.
Leonoora, Arabella ja Roosa. Kaikki levottomina.
Leonoora. Laulusaliin lupasi Fiesko tulla eikä tulekaan. Kello käy jo kahtatoista. Peloittavasti humisee palatsissa aseita ja ihmisiä, ja eikö Fiesko tule?
Roosa. Teidän piti piilouman seinäverhon taka. — Mitähän kreivi sillä tahtoo?
Leonoora. Hän tahtoo niin, Roosa, minä siis kyllä tiedän totella. Bella, kyllin olla aivan ilman pelvotta. — Ja kuitenkin! Bella, kuitenkin minä vapisen niin, sydämmeni tykyttää niin kovin levottomasti. Tytöt, älkää kumpikaan menkö minun sivultani.
Bella. Älkää peljätkö! Tuskamme vartijoitsee utelijaisuuttamme.
Leonoora. Minne silmäni luo, näen outoja kasvoja, kuin hontoja viirunaamaisia aaveita. Kun jotakuta huudan, vapisee kuin kiinni saatu pahantekijä ja hiipii yön pimeyteen tämä pahan omantunnon hirvittävä asunto. Vastaus on puolisalaista ääntä, joka vapisee kielellä vielä tuskallisesti epäilee, rohkeneeko hän tulla ulos. Fiesko! — En tiedä, mitä kauhuja täällä solmiellaan. — Minun Fieskoni ympärillä vaan (suloisesti väännellen käsiänsä) liehukaa te taivaan voimat!