Roosa (kovin säikähtäen). Siunatkoon! Mikä ryskää käytävässä?
Bella. Se on vartijasotamies tuolla. (Vartio huutaa ulkona: "Ken siellä"? johon vastataan).
Leonoora. Ihmisiä tulee! Seinäverhon taka! Pian! (Piiloutuvat).
KAHDESTOISTA KOHTAUS.
Julia ja Fiesko puhuvat keskenänsä.
Julia (kovin hajamielisenä). Tauvotkaa, kreivi, teidän lemmellisyytenne ei enää mene läpi korvien, vaan kuohuvaan vereen. — Missä olen? Täällä ei ole muuta kuin viekoitteleva yö! Minne olette houkutellut minun varomattoman sydämmeni.
Fiesko. Sinne, missä arka lemmeninto rohkenee, missä hehku vapaammin hehkua puhuttelee.
Julia. Lakkaa jo Fiesko! kaiken pyhyyden nimessä, älä enää! Jos ei yö olisi näin synkkä, näkisit sinä minun tulipunaiset poskeni ja armahtaisit minua.
Fiesko. Erehdys Julia! Juuri silloin minun tunteeni huomaisi sinun tunteesi tulilipun ja sitä rohkeammin karkaisi sen tykö. (Suutelee tulisesti Julian kättä).
Julia. Ihminen, sinun kasvosi palavat kuumasti niinkuin sanasikin! Ah, minunkin lyö, minä tunnen sen, rajua vallatonta tulta. Menkäämme valoon, minä pyydän. Kiihtyneet aistit taitaisivat huomata tämän pimeyden vaarallisen viittauksen. Mene! nämä paisuvat kapinoitsijat voisivat kainon päivän seljän takana tehdä jumalattomia kujeitansa. Mene ihmisten joukkoon, minä pyydän sinua.