Fiesko. Verrina kiskoo veroa minun ystävyydeltäni.
Verrina. Pois ystävyys! sanonhan sinulle, että en minä sinua enää rakasta; minä vannon sinulle vihaavani sinua — vihaavani kuin paratiisin käärmettä, joka oli ensimmäinen vääristelijä luotujen maailmassa ja josta jo kuudes vuosituhat kituu — Kuule Fiesko — en puhu sinulle niinkuin alamainen herralle — en ystävänä ystävälle, vaan ihmisenä ihmiselle (Terävästi ja tuimasti). Sinä olet pyhyyden majesteettia häväissyt, kun viettelit hyvätavut konnantyöhösi ja annoit Genuan isänmaaanystävien rietastella Genuan kanssa — Fiesko, jos minäkin olisin ollut niin rehellisen tyhmä, etten olisi huomannut veitikkaa, Fiesko! kautta manalan kauhujen! minä sisuksistani tekisin köyden ja kuristaisin itseni, että sieluni vapisevana rakkona purskahtaisi sinun päällesi. Ruhtinaallinen pillomus kyllä särkee ihmisten syntien kultavaa'an, mutta sinä olet taivasta pilkannut ja sen riidan ratkaisee maailman tuomari. (Fiesko hämmästyy ja katselee häntä äänetönnä silmät seljällänsä). Älä mieti vastausta! Olemme jo lopussa (Käytyänsä muutaman kerran edes takaisin). Genuan herttua, eilisen tyrannin laivoissa opin minä tuntemaan kurjanlaisia ihmisiä, jotka aina airoissa istuen märehtivät monen vuotista rikostansa ja itkevät kyyneleensä valtamereen, joka, niinkuin rikas mies, on liian ylpeä niitä lukemaan — Kelpo ruhtinas alkaa hallituksensa armelijaasti. Tahtoisitko sinä päättää kaleeriorjille vapauden?
Fiesko (terävästi). Olkoot ne minun tyranniuteni esikoiset! — Mene ja julista heille kaikille vapaus!
Verrina. Niin teet sinä työsi vaan puoliksi, kun et näe heidän iloansa. Koeta mennä itse! Suuret herrat ovat niin harvoin läsnä, kun tekevät pahaa; tekisivätkö he hyvääkin salassa? — Ei minun mielestäni herttua olisi kerjäläisenkään tunteille liian suuri.
Fiesko. Mies, sinä olet hirveä, mutta en tiedä miksi minun pitää totteleman. (Menevät molemmin merelle päin.)
Verrina (pysähtyy surumielisesti). Mutta kerran vielä syleile minua, Fiesko! Täällähän ei ole ketään, joka näkee Verrinan itkevän ja herttuan tunteissansa. (Painas häntä rintaansa vasten). Totisesti ei koskaan kahta suurempaa sydäntä lyönyt toistansa vasten! me rakastimme kuitenkin toisiamme niin veljellisen lämpimästi. (Kiihkeästi itkein Fieskon kaulassa) Fiesko! Fiesko! Sinulla oli minun sydämmessäni tila, jota ei koko ihmissuku enää täytä.
Fiesko (kovasti liikutettuna). Ole — minun ystäväni!
Verrina. Heitä pois tämä ilkeä purpura ja minä olen! — Sen ensimmäinen kantaja oli murhamies ja hän toi purpuran peittääksensä tähän veren väriin tekonsa merkit. — Kuule, Fiesko, — minä olen sotilas enkä paljon ymmärrä kosteita poskia — Fiesko — nämä ovat ensimmäiset kyyneleeni — Heitä pois tämä purpura!
Fiesko. Vaiti!
Verrina (kiihkeämmin). Fiesko — anna täällä kaikki maailman kruunut palkaksi — tuolla kaikki sen piinat rangaistukseksi polville laskemisestani kuolevaisen edessä — minä en laskisi, Fiesko! (laskien polvillensa) tämä on ensimmäinen polveni notkistus — Heitä pois tämä purpura!