Fiesko (hämmästyen). Se olisi enemmän kuin juutalaisen hinta herttuakunnasta.
Verrina (jupisee synkeästi). Hm! Vapaus on kai jo niin vanhanaikaista, että tasavalta viskataan ensi ostajalle pilkkahinnasta.
Fiesko (purren huultansa). Sitä et sano kellekään muulle kuin Fieskolle.
Verrina. Luonnollisesti. Aina sen tarvitsee olla kunnon pää, jota totuus lähestyy ilman korvillensa saamatta. — Mutta sen pahempi! taitava pelaaja on vaan yhdessä kortissa erehtynyt! Kateudesta hän mielitteli koko peliä, mutta se sukkelapää onnettomuudeksi unhotti isänmaan ystävät (Sangen painavasti). Onko vapauden sortajalla myös koukkunsa sen roomalaisavujen varoiksi? Minä vannon taivaan kautta että ennenkuin jälkimaailma minun luuni herttuakunnan kirkkomaasta kaivaa, ennen pitää sen ne mestauspaikalta poimiman.
Fiesko (tarttuen lempeästi hänen käteensä). Eikö silloinkaan jos herttua on sinun veljesi? jos hän herttuakunnastansa tekee ainoasti hyväntekeväisyytensä aarreaitan, Verrina eikö silloinkaan?
Verrina. Ei silloinkaan — eikä rosvoa koskaan ole hirrestä poisauttanut hänen lahjoittamansa ryöstö. Paitsi sitä, ei tämä jalomielisyys vaikuta Verrinaan. Kansalaiseni juuri sallisin tekevän itselleni hyvää — sillä kansalaisilleni toivon voivani sen taas palkita. Herttuan lahjat ovat armosta — ja ainoasti Jumala on minulle armollinen.
Fiesko (äreästi). Ennen voisin reväistä Italian Välimerestä kuin tämän jukopään luulostansa.
Verrina. Eikä repäiseminen olekaan sinun huonoin taitosi, sen tietää kertoa Genua niminen karitsa, jonka sinä Dorian suvun suusta repäisit — itse raadellaksesi. — Mutta kyllin tästä. Sivumennen vain sano minulle, herttua, mitä pahaa se raukka teki, jonka te kirkon seinään ripustitte.
Fiesko. Se konna poltti Genuata.
Verrina. Mutta se konna jätti kai vielä lait rauhaan?