Kalkagno (nousee hämmästyneenä). Armollinen rouva —
Leonoora. Ei kyllin, että hän mursi tuttavuuden pyhän sinetin, vielä siveydenkin puhtaaseen kuvastimeen tämä teeskentelijä puhaltaa turmelusta ja tahtoo opettaa minun viattomuuttani valapattoisuuteen.
Kalkagno (vilkkaasti). Valapattoisuus ei teitä langettaisi, armollinen rouva.
Leonoora. Minä ymmärrän, ja harmini kai pitäisi sinun hyväksesi lahjoman tunteeni? Sitä et tietänyt (erin ylevästi) että jo yksin se korkea onnettomuus sortua Fieskon tähden aateloitsee naisen sydämmen. Mene! Fieskon häpeä ei ketään Kalkagnoa minun silmissäni ylennä, — vaan ihmisyyttä alentaa. (Poistuu nopeasti).
Kalkagno (katselee hurmautuneena hänen peräänsä, sitten pois lyöden otsaansa). Minua hullua!
NELJÄS KOHTAUS.
Mauri ja Fiesko.
Fiesko. Kuka tästä meni?
Mauri. Markiisi Kalkagno.
Fiesko. Sohvalle jäi tämä nenäliina. Minun rouvani oli täällä.