Fiesko. Senturione, kahilat taittukoot tuulessa. Tammet tahtovat myrskyä. Minä kysyn, mitä te päätätte?
Sibo. Minä ajattelin kysyttävän mitä Genua päättää.
Fiesko. Genua! Genuako? Mitä siitä? se on lahonnut, repee kun siihen rupee. Vai luotatteko ylimyksiin? Ehkä sentähden, että he vääntelevät suutansa, nostelevat olkapäitänsä, kun valtioasioista puhe tulee? Mitä niistä? Heidän sankaritulensa palaa Levantin tavarakääröissä, heidän henkensä häilyy tuskallisesti heidän itä-intialaisten laivojensa ympärillä.
Senturione. Oppikaa paremmin arvostelemaan ylimyksiämme. Dorian pöyhkeä työ oli tuskin tehty, niin muutama sata heistä syöksi revittyine vaatteinensa torille. Neuvoskunta hajosi.
Fiesko (pilkallisesti). Niinkuin kanat kun haukka iskee joukkoon.
Senturione (rajusti). Ei! vaan niinkuin ruutitynnyri kun sinne valkea putoo.
Sibo. Kansa raivoo myös — tiedättehän mitä haavoitettu karhu tekee!
Fiesko (nauraa). Sokeana, taidotonna se röhkäle ensin mellastaa kömpelöillä raajoillansa, uhkaa niellä avoimeen kitaansa ylhäisen ja alhaisen, läheltä ja kaukaa ja viimein kompastuu risuihin. Genualaiset! turhaan! Merenvaltijan aika on loppunut. Genua on kaatunut nimensä alle. Genuan on käynyt niinkuin voittamattoman Rooman, joka pallona lensi hentokaisen pojan Oktavianuksen kouriin. Genua ei voi olla enää vapaana. Genua kaipaa yksivaltijaan lämmintä. Genua tarvitsee itsevaltijaan, siis suosikaa huimapäätä Gianettinoa.
Senturione (julmistuen). Silloin kun vihaiset elementit toisillensa leppyvät ja pohja saa etelän kiinni — Tulkaa kumppanit!
Fiesko. Viipykää! viipykää! Mitä mietitte, Sibo?