Julia. Palvelijat! käskyläiset!
Fiesko. Kreivitär minne? Mitä aivotte nyt?
Julia. En mitään! En pienintäkään! (Palvelijoille) Vaununi esille!
Fiesko. Suvaitkaa, ettei niitä ajeta! Teitä on loukattu?
Julia. Mitä joutavia! Menkää! Te revitte vaatteeni reunukset palasiksi.
Loukattu? Kukahan tässä voi loukata? Menkää te vaan!
Fiesko (notkistaen toisen polvensa). En ennenkuin sanotte minulle, kuka uskalsi. —
Julia (seisoo paikallaan kädet ojennettuina). Oh, kaunista! mainiota! Jospa joku huutaisi Lavagnan kreivittären tätä ihanaa näkyä näkemään. — Kuinka, kreivi? Missä on aviomies? Tämä asento sopisi oivallisesti rouvanne kamarissa, kun hän selailee hyväilykirjaansa ja löytää tilissä vian. Nouskaa toki ylös! Vai tahdotteko sovittaa rouvanne ynseyttä omalla imartelullanne?
Fiesko (hyppää ylös). Ylpeyttäkö? Teitä kohtaan?
Julia. Lähteä tiehensä — työntää istuimensa pois — kääntyä seljin pöytään — pöytään, kreivi, jossa minä istun.
Fiesko. Sitä ei taida antaa anteeksi.