Presidenti (pidättää hänet). Ethän toki, riivattu, tahtone —?
Wurm (taputtaa häntä olalle). Tahdon kyllä, kumppali! Tahdon kyllä! — Riivattu olen minä, se on tosi — se on sinun työtäsi — niin tahdon nytkin menetellä kuin riivattu. — Käsi kädessä sinun kanssasi pyövelin pölkylle! Käsi kädessä sinun kanssasi helvettiin! Minua oikein ilahduttaa olla sinun kanssasi, koira, kirottuna!
(Hän viedään pois.)
Miller (joka kaiken aikaa, pää Loviisan sylissä, on maannut äänettömässä surussa, nousee yht'äkkiä ylös ja viskaa majuorille raha-kukkaronsa jalkojen juureen). Myrkyn-syöttäjä! Pidä kirotut rahasi! — tahdoitko sillä lapseni minulta ostaa?
(Töytää ulos huoneesta.)
Ferdinand (sortuvalla äänellä). Juoskaa jälestä! Hän on vimmassa. —
Tämä raha on hänelle pelastettava. — Se on mun kauhea kiitollisuuteni.
Loviisa! — Minä tulen. — — Jääkää hyvästi! — — Antakaa minun erota
tämän alttarin vieressä. —
Presidenti (heräten kauhun huumeuksesta, pojallensa). Poikani!
Ferdinand! Etkö enää edes silmääsi luo musertuneen isäsi päälle?
(Majuori lasketaan Loviisan viereen.)
Ferdinand. Jumalan, laupeuden isän, on viimeinen ajatukseni.
Presidenti (kauheimmassa kivussa langeten hänen eteensä maahan). Luodut ja luoja hylkäävät minut. — Etkö enää silmää luo virvoitukseksi päälleni?