Hovi-marsalki (syleillen häntä). Ah, hyvää huomenta, hyvä ystävä! Kuinka olette levännyt, kuinka maannut? — Antakaa anteeksi, että vasta näin myöhään saan kunnian — kiireitä toimituksia — ruokalista — visiiti-piljettiä — tämänpäiväisen huvi-ajelun järestäminen — ah — ja pitihän minun sitten olla läsnä ruhtinan ylös-noustessakin ja hänen korkeudellensa ilma kertoa.
Presidenti. Jaa, marsalki, arvattavasti ette toimiltanne ole päässyt.
Hovi-marsalki. Ja päälle päätteeksi räätäli-lurjuskin odotatti minua.
Presidenti. Ja kuitenkin olette valmis?
Hovi-marsalki. Siinä ei ole vielä kaikki! Tänään ajaa yksi onnettomuus toistansa! Kuulkaahan!
Presidenti (ajatuksissaan). Onko se mahdollista?
Hovi-marsalki. Kuulkaahan vaan! Minä olen juuri vaunuista laskeumassa, kun hevoset säikähtävät, hyppivät ja potkivat, niin että — kuulkaahan! — lika roiskuu yltä ympäri housuilleni. Mitä tehdä? Ajatelkaa itsenne Jumalan tähden minun tilaani, paroni! Siinä seisoin nyt! Aikaa ei ollut jäämään! Ja semmoisessa puvussa hänen korkeutensa eteen — varjele vanhurskas Jumala! Vaan mikä astui minulle mieleen? Olin pyörtyvinäni! Minut nostetaan kiireesti vaunuin takaisin! Minä täyttä laukkaa kotiin — muutan vaatteet — ajan takaisin — ja arvatkaapa? — olin ihko ensimäinen ruhtinan etu-huoneessa — Mitäs siihen sanotte?
Presidenti. Mainio sukkeluus ihmis-järjeltä — Vaan siitä vähän, Kalb — te puhuitte siis ruhtinan kanssa?
Hovi-marsalki (pöyhkeästi). Kaksi-kymmentä ja puolen minuuttia.
Presidenti. Katsoppas vaan! ja tiedätte siis vissiin painavan uutisen?