R. MOOR. Ah, suo minun tuntea sen ihanuuden esimakua! Suutele minua, jalo vanhus!
V. MOOR (suutelee häntä). Ajattele, että tämä on isäsi suudelma, niin minä ajattelen suutelevani poikaani —. Osaathan itkeäkin!
R. MOOR. Minä ajattelin sitä isäni suudelmaksi. — Minä onneton, jos he nyt tuovat hänet!
Schweizerin TOVERIT tulevat äänettömänä surusaattona, päät
painuneina ja verhotuin katsein.
R. MOOR. Taivas! (Peräytyy arkana ja koettaa piiloutua. Saatto kulkee hänen editseen. Hän katsoo poispäin. Syvä vaitiolo. He pysähtyvät.)
GRIMM (painuneella äänellä). Päällikköni!
(Rosvo Moor ei vastaa, vaan peräytyy vielä.)
SCHWARZ. Jalo päällikkö!
(Rosvo Moor vetäytyy yhä taaemmas.)
GRIMM. Me olemme syyttömät, päällikköni!