AMALIA. Tukekaa minua, Jumalan tähden, tukekaa minua! Silmissäni niin mustenee —. Hän pakenee!
R. MOOR. Liian myöhään! Turhaan! Kirouksesi, isä! Älä kysele minulta enempää! Minä olen, olen saanut — kirouksesi, — kirouksesi! Kuka minut houkutti tänne? (Syösten miekka kädessä rosvoja vastaan.) Kuka teistä, te manalan sikiöt, houkutti minut tänne? Tämä olkoon siis tuhosi, Amalia! Kuole, isä, kuole minun surmaamanani kolmannen kerran! — Nämä pelastajasi ovat rosvoja ja murhamiehiä! Kaarle poikasi on heidän päällikkönsä!
(Vanha Moor heittää henkensä.)
AMALIA (seisoo ääneti ja jäykkänä kuin kuvapatsas. Kammottava äänettömyys ylt'ympäri).
R. MOOR (syösten erästä tammea päin). Niiden sielut, jotka minä tukahdutin rakkauden kiihkoissa — niiden, jotka minä surmasin pyhän unen helmaan, — niiden, — hahahaa! Kuuletteko ruutitornin räjähtävän synnyttävien äitien päitten päällä? Näettekö liekkien hulmahtavan rintalasten kehtoihin? Siinä on hääsoihtuja, siinä on morsiusmusiikkia, — oh, Tuomari ei unohda niitä, hänellä ne on selvillä, siksipä minulta on poissa lemmenriemu! Siksi minulle rakkaus on kidutus! Siinä on kosto!
AMALIA. Se on totta, taivaan Ruhtinas, se on totta! — Mitä minä olen tehnyt, syytön uhrilammas? Olen rakastanut tätä miestä!
R. MOOR. Tämä on enemmän kuin mies voi kestää. Olenhan kuullut kuoleman viuhuvan vastaani useammasta kuin sadasta putkesta, enkä ole sitä väistänyt askeltakaan, nytkö minun pitää oppia vapisemaan kuin nainen? Vapisemaan naisen edessä? — Ei, nainen ei säikähdytä miehuuttani —. Verta, verta! — Tämä on vain hetkellistä naisekasta puuskaa! — Minun täytyy maistaa verta, niin se menee ohi! (Aikoo paeta.)
AMALIA (lankee hänen kaulaansa). Murhaaja, paholainen! En voi laskea sinua, enkelini.
R. MOOR (viskaa hänet syrjään). Pois, viekas käärme, sinä pilkkaat raivostunutta — mutta minä vaadin taisteluun itse sortovaltiaan kohtaloni —. Mitä, itketkö! — Oo, te petolliset, ilkeät tähdet! Hän on itkevinään, - ikäänkuin joku sielu voisi surra minun osaani! (Amalia lankee hänen kaulaansa.) — Aah, mitä se on? Hän ei sylje kasvoilleni, ei torju minua luotaan — Amalia! Oletko unhoittanut, tiedätkö myös, ketä syleilet, Amalia?
AMALIA. Ainokaiseni, iki-omani!