FRANS. Ensi tilassa, Herman — ensi tilassa saat vielä enemmän! —
Minulla on sinulle jotakin sanottavaa, Herman.
HERMAN. Kuuntelen tuhansin korvin.
FRANS. Tunnen sinut, sinä olet päättäväinen mies — soturin sydän — uljas ja rohkea. Isäni on sinua kovin loukannut, Herman!
HERMAN. Piru minut periköön, jos sen unohdan!
FRANS. Se kuulostaa miehen puheelta! Kosto sopii miehen sydämelle. Sinä miellytät minua, Herman. Ota tämä kukkaro, Herman! Se olisi kyllä painavampi, jos vaan minä olisin täällä herra!
HERMAN. Sehän on minun ikuinen toivoni, nuori herra, kiitän teitä.
FRANS. Todellakin, Herman, toivoisitko todellakin minun pääsevän isännäksi. — Mutta isälläni on leijonan ydinvoimat ja minä olen nuorempi pojista.
HERMAN. Minä toivon, että te olisitte vanhempi poika ja että isällänne olisi kalvetustautisen tytön voimat.
FRANS. Ah, miten sinua silloin vanhempi poika palkitsisikaan, miten hän nostaisikaan sinut valoon tästä alhaisesta tomusta, joka niin huonosti soveltuu luontoosi ja aateluuteesi! — Silloin sinut, tuollaisena kuin juuri olet, peitettäisiin ylt'yleensä kultaan ja nelivaljakolla ajaa jyristelisit pitkin katuja, — totisesti, sen saisit tehdä! — Mutta unhoitanpa, mitä piti sinulle puhumani — oletko jo unhoittanut neiti von Edelreichin, Herman?
HERMAN. Tuli ja valkeus, miksi sitä minulle muistutatte?