MUNKKI astuu esiin.
MUNKKI (itsekseen, säpsähtäen). Tämäkö on louhikäärmeen pesä? — Luvallanne, herrani, olen kirkon palvelija, ja takanani seisoo seitsemäntoistasataa, jotka vartioivat päälakeni jokaista suortuvaa.
SCHWEIZER. Hyvä, hyvä, sellaisella puheellapa pitää mainiosti vatsansa vahvana!
MOOR. Vaiti, kumppani! — Sanokaa lyhyesti, herra isä, mitä asiaa teillä tänne on?
MUNKKI. Minut lähettää korkea esivalta, joka päättää elämästä ja kuolemasta — te varkaat — te murhapolttajat — te konnat — myrkyllinen kyykäärmeen suku, jotka madatte pimeässä ja pistätte kätköstä — ihmiskunnan saasta — helvetin sikiöt — korppien ja syöpäläisten ruoka — hirsipuuhun ja teilauspyörälle syntynyt joukkio —
SCHWEIZER. Koira, lopeta haukuntasi, tai — (painaa pyssynperän hänen kasvojaan vasten).
MOOR. Hyi toki, Schweizer! Sinähän sekoitat hänen konseptinsa — hän on niin tunnollisesti oppinut saarnansa ulkoa. Eteenpäin vain, herrani — hirsipuuhun ja teilauspyörälle —
MUNKKI. Ja sinä, hieno päällikkö! Taskuvarkaitten herttua, temppuilijakuningas, kaikkien maailman konnain suurmoguli! — Aivan sen ensimmäisen saastaisen suurkonnan kaltainen, joka sytytti kapinanliekin tuhanteen legionaan viattomia enkeleitä ja veti heidät mukanaan kirouksen syvään alhoon — hylättyjen äitien parkuna kiitää kintereilläsi, verta sinä juot kuin vettä, ihminen ei paina murhatikarissasi ilmakuplan vertaa —,
MOOR. Aivan totta, aivan totta! Mutta edelleen!
MUNKKI. Mitä, aivan totta, aivan totta? Onko se muka vastaus?