KOSINSKY. Lasket leikkiä.
MOOR (käskevästi). Nopeaan, nopeaan! Älä enää vitkaile, jätä kaikki! Ja älköön kenenkään silmä huomatko sinua! (Kosinsky poistuu.)
Minä pakenen näistä huoneista. Vähinkin viivyttely voisi nostattaa minut raivoon, ja hän on isäni poika —. Veli, veli, sinä olet saattanut minut maailman kurjimmaksi, minä en ole sinua koskaan loukannut, et ole menetellyt veljen lailla —. Korjaa rauhassa tihutyösi sato, minun läsnäoloni älköön kauemmin katkeroittako nautintoasi — mutta totisesti, et menetellyt veljen lailla! Pimeys peittäköön iäksi tekosi, ja kuolema älköön sitä paljastako!
KOSINSKY (palaa).
KOSINSKY. Hevoset ovat satuloidut; voitte nousta ratsaille milloin tahdotte.
MOOR. Ahdistaja, ahdistaja, mihin niin hätä! Enkö saa enää nähdä
Amaliaa?
KOSINSKY. Riisun jälleen oitis satulat, jos niin tahdotte. Tehän käskitte minun kiiruhtamaan päätäpahkaa.
MOOR Vielä kerran, vielä jäähyväiset! Minun täytyy juoda pohjaan tämän autuuden myrkkymalja, ja sitten —. Seis, Kosinsky, vielä kymmenen minuuttia — tuolla linnanpihan takalistolla — ja sitten me kiidätämme sieltä!
NELJÄS KOHTAUS.
Puutarhassa.