AMALIA. Ei, taivaassa se saa palkkansa! Eikö sanota, että on olemassa parempi maailma, missä murheelliset iloitsevat ja rakastavat tapaavat toisensa?
MOOR Niin, maailma, missä verhot putoavat alas ja rakkaus tapaa rakkauden kauhistavana. — Ikuisuus on sen nimi —. Amaliani on onneton tyttö.
AMALIA. Onneton, vaikka te rakastatte?
MOOR. Onneton, koska hän rakastaa minua! Entä jos minä olisin murhamies? Entä jos teidän rakastettunne, neiti, voisi jokaisesta suudelmasta kertoa teille surmatyön? Voi Amaliaani! Hän on onneton neito!
AMALIA (hypähtäen iloisesti ylös). Ah, kuinka onnellinen tyttö olen! Minun ainokaiseni on säde Jumalasta, ja Jumala on armo ja laupeus? Hän ei voisi nähdä kärpäsenkään kärsivän —. Hänen sielunsa on yhtä kaukana verisistä ajatuksista kuin keskipäivä on sydänyöstä.
MOOR (vetäytyy nopeasti erään pensaan taa, tuijottaa seutua).
AMALIA (laulaa, säestäen luutulla).
Lähdet, Hektor, — vaan jos kuolemaasi? Monta miestä Akilles jo kaasi jälkimainehiksi Patrokloon. Kuka ohjaa poikas peitsenkäyttöön, kuka jumalien tahdon täyttöön, jos sä kohta vaivut Kokythoon?
MOOR (ottaa vaieten luutun ja laulaa).
Kallehin, tuo tuimin peitsistäni!
Verileikkiin — tie on edessäni —.