(Heittää pois luutun ja pakenee.)
VIIDES KOHTAUS.
Likeinen metsä. Yö. Keskustassa vanha rappeutunut linna.
ROSVOJOUKKO lepäämässä maassa.
ROSVOT (laulavat).
Rietas rosvoelämämme meille huvitust' on vain. Hirteen huomenn' ennätämme, tänään päiv' on riemukkain.
Vapaata elämä on tää, ei käy se orjantyöksi. Öin metsä meitä viihdyttää, työhetkemme on myrskysää, saa meillä päivä yöksi. Merkurius se meist' on mies, meit' ajallaan ain auttaa ties.
Tänään mielimme pappeja tervehtää, tilanvouteja lihavia taas huomenna tutkia; muusta jää osaks Herran huolehtia.
Ja punaneste tulinen työn jälkeen jälleen maistuu, se uusii voiman, miehuuden, me veljeks saamme jokaisen, ken helvetissä paistuu.
Isien kauhu kuolon-omain ja parku äitein kodittomain ja tyrske kurjain tytärten — kuin soitto meille suloinen!
Ah, kuollessaan kun he värisevät, kuin vasikat märkinä ynisevät, — sitä nähdä silmämme himoitsee ja ne äänet korvaamme hyväilee.