SCHWEIZER. Jumaliste, minä sen todella tein, eikä se piru vie ole kehnoin kaikista tähänastisista teoistani. (Poistuu nyrpeillään.)
MOOR (miettiväisenä). Ymmärrän — taivaan ohjaus — ymmärrän — lehdet putoavat puusta, ja minun syksyni on tullut — — Viekää tuo pois silmistäni! (Spiegelbergin ruumis kannetaan pois.)
GRIMM. Anna meille määräyksiä, päällikkö, mitä me tästäpuolin teemme.
MOOR. Kohta — kohta on kaikki täytetty. — Tuokaa luuttuni. — En ole enää löytänyt omaa itseäni sieltä palattuani —. Luuttuni, sanon —. Minun täytyy sävelillä herättää entinen voimani —. Jättäkää minut!
ROSVOT. On keskiyö, päällikkö!
MOOR. Ne olivat sentään vain teatterikyyneliä —. Minun täytyy kuulla Roomalaislaulua, jotta uinuva hengettäreni virkoaa jälleen —. Luuttuni tänne —. Keskiyö, sanotte?
SCHWARZ. Kohta ohikin. Silmäluomiamme painaa kuin lyijy. Kolmeen vuorokauteen ei ole unta maistettu.
MOOR. Vaipuuko unen lääkeneste konnankin silmään? Miksi se karttaa minua? En ole koskaan ollut pelkuri tai heittiö —. Pankaa maata — huomenaamulla käymme etemmäs.
ROSVOT. Hyvää yötä, päällikkö! (Painautuvat maahan ja nukahtavat.)
(Syvä hiljaisuus.)