HERMAN. Herman olen, kaarneesi. Nouse ristikon luo, syömään. (Huuhkajat huhuilevat.) Kamalasti yötoverisi ääntelevät, vanhus —. Maistuuko?
ÄÄNI. Nälkä oli kova. Kiitos Sinulle, kaarneen lähettäjä, leivästä tässä erämaassa! — Ja miten rakas lapseni voi, Herman?
HERMAN. Vaiti, kuuntele! Kuin joku kuorsaisi. Etkö kuule mitään?
ÄÄNI. Mitä, kuuletko jotakin?
HERMAN. Tuulen huokauksen tornin raoissa. Yösoittoa, joka panee hampaat lyömään loukkua ja kynnet sinertymään —. Kuules, taas —. Yhä olen kuulevinani kuorsausta. — Sinulla on seuraa, vanhus —. Huu, huu!
ÄÄNI. Näetkö jotakin?
HERMAN. Jää hyvästi, jää hyvästi —. Kamala paikka tämä on. Painu alas onkaloosi — tuolla ylhäällä on auttajasi, kostajasi —. Kirottu poika! (Aikoo mennä.)
MOOR (astuu esiin kauhuissaan). Jää!
HERMAN (huutaa). Voi minua!
MOOR. Jää, sanon minä!