Purdovar. Se on ihan mahdoton, koko kaupungissa ei ole ketään pait sinua, joka minun tuntee. Ja muuton minä olen jo kahdeksan vuotta ollut pakolaisena, meidän isän-maa on niin kaukana, monta sataa penin-kulmaa täältä, siellä pohjoisen kylmässä, jota täällä kukaan ei tunne.
Aslak. Ja kuitenki se oli pahoin tehty ruhtinas; se, joka on onneton voipi pelätä kaikkea; äänettömät kivet voisivat sitä vastaan todistaa, minä sanon sen vieläki, se oli hyvin tuhmasti. Saada sellaisen naisen ja lisäksi koko valta-kunnan, ja se panna jälle sellaiseen leikkiin!
Purdovar. Jos sinä olisit nähnyt hänen tukkansa, hänen kyyneleensä!
Aslak. Naisten kyyneleet? Te etten niitä näy vielä tuntevan, ruhtinas! Elkää luottako niihin, ne ovat aina valmiit silloin kuin petos ja viekkaus niitä käskevät.
Purdovar. Eikö käytökseni voi hänen sydäntä viimen hellyttää?
Aslak. Odottakaa sitä, sen käärmeen sydäntä!
Purdovar. Hän ei voi minusta päästä, hänen on mahdoton arvata, vain oletko sinä jo sanonut vaimollesi?
Aslak. Mitä siihen tulee, ruhtinas, en puustaviakaan; siitä olkaa huoletta, luottakaa minuun.
Neljäs kohtaus.
Entiset. Rantala. Sota-mlehiä.