Rantala. Kas, kas nyt, sakkerment! Kun minä tulin paikalle. Mistä te tulette, ruhtinas, mitä te täällä teette. (Nähtyä Aslakin.) Ja tuo, jonka kanssa te haastoitte, mikä mies se on?
Aslak. Minä poloinen!
Rantala. Sanokaa, ken tuo mies on?
Purdovar. Sanokaa itse, jos tunnette. Minä tapasin hänet tässä ja kyselin monjaita kaupungin tapoja.
Rantala. Ruhtinas, te ette tunne missä vaarassa te olette. Te olette piipussa, ihan piipussa, jos me teidät jätämme, he nytistävät teidät kuin kirjavan kukon; sentähden sallikaa astua tuohon huoneesen sota-miehet, vartioikaa hänen ovella, ei itikkaa sisään eikä ulos, se on keisarin käsky. Te näette nyt, miten hän teitä rakastaa … mutta aamuun asti, ne nimet, säilyttäkää ne kun silmä-teränne, varokaa seiniä, varokaa kaikkia, yksin untanne … mutta meidän kesken, jos hyvin hiljaan sopottaisitte minulle korvaan, minä voisin teille sen monin kerroin palkita … sillä näettekö, meidän täytyy elää virastamme ja totella ei ainoasti keisaria, mutta arvaattehan te.
Purdovar. Kuin vanhus, te täytätte niin keisarin käskyt?
Rantala. Oikein, oivallisesti, kas niin teidän pitää olla… Nyt astukaa tuonne, ja Rimpi, sinä tunnet velvollisuutesi, se maksaa pääsi, jos mitä tapahtuu.
Rimpi. Minun pääni on yhtä lujasti kiini kun jonku toisenki! Hiiskään ei pääse minun käsieni läpi.
Rantala. Se on hyvä, nyt hyvästi.
Purdovar (Aslakille). Toiste näkemäksi.