ISOLANI (keskeyttäen). Max Piccolominiko täällä? Viekää nyt minut hänen luokseen! Kuvastuupa silmiini, kuinka vuosikymmen sitten, kun oltiin taistelussa Dessaun luona mansfeldilaista vastaan, sillalt' Elbeen Max karahutti avuks isälleen. Lie tuskin haivent' ollut leuassaan, nyt, kuulemma, on valmis sotaurho.
ILLO.
Näette hänet tänään. Hän se tuo
Friedlandin puolison ja tyttären
viel' ennen keskipäivää Kärntenistä.
BUTTLER. Vai kutsuu puolison ja tyttärenkin nyt Friedland? Monta kutsuu.
ISOLANI. Paremp' onkin. En muusta odottanut kuulevani kuin pattereista, marsseist', otteluista; vaan katsos, herttuapa meille hankkii myös viehättävää silmän virkistystä.
ILLO (miettiväisenä seisottuaan Buttlerille, vieden tämän hiukan syrjempään). No mistä tiedätte pois Gallaan jäävän?
BUTTLER (painokkaasti).
Kun minuakin koitti pidätellä.
ILLO (sydämellisesti).
Mut ette horjunutkaan?
(Puristaa hänen kättään.)
Kelpo Buttler!
BUTTLER. Kun suosiollaan mua ruhtinas vast'ikään ilahutti —
ILLO.
Niin, kenraalmajuri![71] Saan onnitella!
ISOLANI. Omasta rykmentistä, jonka hälle lahjoitti ruhtinas? Ja jossa hän on aina huovist' asti palvellut? No totta kehoitteena toisillekin on nähdä vanhan, kunnon sotilaan raivaavan oman tiensä.