ILLO.
Ja missä tapahtui se, tiedättekö?
Znaimissa Määrinmaassa, siellähän
puolesta keisarin te rukoilitte
Friedlandin herttuata päälliköksi.
QUESTENBERG. Rukoilin? Niinpä kauas, tietääkseni, ei mennyt toimeni, ei intonikaan.
ILLO. No pakoititte sitten, suvaitkaa. Sen aivan hyvin muistan — kreivi Tilly ol' lyöty Lechin luona — Baijerin voi saada vihollinen, tie jo sillä ol' auki Itävallan sydämeen. Tulitte silloin te ja Werdenberg, herraamme rukoilitte, vuoroin taas vihalla keisarinkin uhkasitte, jos ruhtinas ei hädäss' armahtaisi.
ISOLANI (astuu lähelle). Käsittää voi sen, herra ministeri, miks ajaissanne nykyasiaanne tuot' entist' ette mielellänne muista,
QUESTENBERG. Ja miks en! Eihän ristiriitaiset nää tehtäväni ole. Silloin piti vihollisjoukot Böömist' ajaa, nytpä mun pelastaa se tulee ystävistään.
ILLO.
Niin kaunis toimi! Meidät, jotka Böömin
Saksilta anastimme hurmeellamme,
nyt palkaks ajettaisiin maasta pois!
QUESTENBERG. Jos kurjuutta ei mieli toiseen vaihtaa, maa-raukka heti täytyy vapaaks saada sorrosta ystävän ja vihollisen.[113]
ILLO. No jotain! Tuli hyvä sato, taaskin voi maamies antaa.
QUESTENBERG. Niin, jos laitumista, karjasta puhe, herra sotamarski —
ISOLANI. Elättää sota sodan. Ja jos maamies sortuukin, kasvaa joukot keisarin.